Parvekkeen syysilme

Loppukesän aurinkoiset päivät menivät meiltä ohi ilman parveketta, sillä siellä tehtiin pieniä remonttitöitä. Remontti kuitenkin venyi ja vanui ja ajattelin jo, että mahdammeko ehtiä saada parveketta enää ollenkaan käyttöön ennen talvipakkasia. Lopulta remppa kuitenkin sitten valmistui ihan lokakuun alkupäiville ja olinkin niin iloinen saadessani vihdoin kaikki parvekekalusteet takaisin paikoilleen, pois makuuhuoneesta pyörimästä. Onneksi oli vielä sen verra hyvät ilmat, että sain pestyä kesän aikana pahasti likaantuneet parvekkeen lasitkin vielä ennen pakkasten tuloa. 


Vaikka kauaa nämä kaikki kasvit eivät saaneetkaan parvekkeella oleilla, niin silti oli ihan pakko vielä hetkeksi kiikuttaa muutamat lainakukkaset parvekkeen puolelle syksyn viimeisistä auringonsäteistä nauttimaan. Nyt on jo muratit ja pelargoniat siirretty sisälle lämpimään (ja itseäni paremman viherpeukalon hoteisiin). Toivottavasti ensi kesänä päästään nauttimaan parvekkeen laitosta sitten jo ihan koko kesän matkalta. 


Seuraavaksi parvekkeelle voisikin alkaa jo virittelemään kausivaloja ja kynttilälyhtyjä. 
Oletteko te jo pukeneet parvekkeet, pihat ja terassit talvikauteen?

4 kommenttia

  1. Todella kaunis parveke!
    Mrillä on jo muutaman viikon ollut kausivalot sisällä, mutta eilen mis laittoi niitä jo uloskin. Ei vielä valoja, mutta ensikuun alusta meinaan laittaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä niitä kausivaloja on hyvä juuri nyt viritellä. Itsellä tosin edelleenkin aikomusasteella... :D

      Poista