Valoa pimeään eteiseen

Taas on käsillä se aika vuodesta, kun illalla töistä kotiin tullessa saakin tulla pilkkopimeään asuntoon. Pian viimetalvisen muuttomme jälkeen huomasimme, että asunnon sähkösuunnittelija on aikanaan vetänyt hieman mutkia suoriksi ja eteisen valaisinpistoke on aivan väärässä paikassa. Se ei ole totutusti heti ulko-oven vieressä vaan vastakkaisella seinällä vessan painikkeen kanssa. Vaikka askeleita ei painikkeelle kovin montaa tuosta kerrykään, oli kurjaa tulla pimeällä kotiin ja väistellä sokkona lattialla lojuvaa postia tai vaikkapa kissaa, jolla on tapana tulla tervehtimään kotiin tulijoita jaloissa pyörimällä.

Koska meillä ei ollut intoa lähteä teettämään suurempia sähkötöitä, löysimme helpon ja näppärän ratkaisun Ikean kaappivalaisimista ja kaukosäätimen tavoin toimivasta valokatkaisijasta.


Kaappivalaisimia oli muutamaa vaihtoehtoa ja me valitsimme vähäeleiset Lindshult led-valaisimet. Valaisimissa on sisäänrakennetut led-lamput ja kaksi valaistustehoa. Mikään hurjan kirkas ei valo näissä ole, joten ei sovellu tilan ainoaksi valaisimeksi, mutta apuvaloksi ovat oikein mainiot. Minulla on tapana aamuisin myös meikkailla eteisen peilikaapin edessä, joten siihenkin puuhaan antavat hyvin kohdennettua lisävaloa.


Valaisimet tarvitsevat lisäksi muuntajan, liitosjohdon, sekä virtajohdon. Muuntajan piilotimme kaapin päällä olevan peitelevyn taakse. Aluksi epäilimme voiko kaukosäädin toimia peitelevyn läpi, mutta toiminnan suhteen ei ole ollut mitään ongelmia. Muuntajaa ei kannata sijoittaa liian tiukkaan väliin, sillä silloin se voi lukea "puristuksessa" olemisen hipaisunapin painalluksina, eikä muuntajan ja kaukosäätimen välinen synkronointi enää toimi. Tämän siis testasimme itse, kun kokeilimme ensin laittaa muuntajan kaapin ja seinän välissä olevaan pieneen rakoon.


Paristoilla toimivan kaukosäätimen sijoitimme tietysti sille luontevaan paikkaan, eli heti ulko-oven viereen. Vahvalla kaksipuolisella teipillä vaan seinään kiinni ja nyt ei tarvitse enää hapuilla kytkintä pimeässä. Valaisinten asennus oli siis helppoa ja onnistuu ilman sähkömiestä. Kaukosäätimestä valaisintehon säätö onnistuu näppärästi painamalla: yksi painallus = himmeämpi valo ja kaksi painallusta = kirkkaampi valo. 


Tällainen ratkaisu siis meillä pilkkopimeää vuodenaikaa vastaan. Otimme valaisimet käyttöön viime talvena pimeässä hapuiluun kyllästyineinä ja totesimme homman toimivan loistavasti. Nämä ovat näitä pieniä arjen helpottajia, joilla on yllättävän suuri merkitys asumismukavuuteen.

Millaisia pieniäsuuria ratkaisuja teillä on tehty pimeyttä tai ihan vaan normaalia arkea helpottamaan?

2

Vanhan TV-tason öljyäminen

Joku varmaan muistaakin, kun löysin kesällä pihamme roskalavalta tämän vanhan tv-tason. Taso oli melko hyvässä kunnossa ja jonkun aikaa se saikin majailla olohuoneessa ihan sellaisenaan. Nyt päätin kuitenkin kokeilla pientä kevytehostusta teak-tasolle ja se ilme kohenikin melkoisesti jo pienellä vaivalla.


Pinnassa oli muutamia naarmuja ja tahroja sekä jonkin verran valkosia, ilmeisesti maalitahroja. Hioin pintaa kevyesti hienolla hiomasienellä keskittyen erityisesti maalitahroihin. Ihan kaikkea en uskaltanut kuitenkaan hioa pois, jotta en vaan vahingossa hioisi viilupintaa puhki. Kevyen hionnan jälkeen levitin pintaan ohuen kerroksen ruokaöljyä. Tarkoitukseen soveltuvampi olisi varmaankin jokin puuöljy, mutta en halunnut ostaa tätä varten mitään uusia purnukoita ja ihan kelpo pintaa sai näköjään jääkaapista löytyneelläkin öljyllä aikaiseksi.


Vasta näistä kuvista itsekin huomaan, että muutos on oikeastaan aika melkoinen. Alla olevista ennen-jälkeen kuvapareista näkee hyvin öljyämisen vaikutuksen värin syvyyteen ja harmauden poistumiseen. Pienet naarmutkin hävisivät kuin itsestään. Koko hommaan ei aikaa mennyt kymmentä minuuttia kauempaa. 


4

Täydellinen pipolöytö

Joskus törmää niin mahtaviin tuotteisiin, että ei malttaisi olla mainostamatta löytöään kaikille vastaantulijoille. Uusin tällainen löytöni on Hellapuun kruunupipo, jossa yhdistyvät kaikki täydellisen syysasusteen kriteerit: kiva ulkonäkö, mukavuus ja lämpimyys, näkyvyys (heijastin!), kotimainen suunnittelu ja työ, paikallisuus ja vieläpä kukkarolle ystävällinen hinta. Olen fanittanut Hellapuuta perustamisesta lähtien ja kyllä, tämä on täysin oma mainokseni tämän mahtavan brändin puolesta.


Itselleni kävin hakemassa pipon harmaan sävyisenä, mutta viime viikolla näitä oli tullut jo kaikissa sateenkaaren sävyissä ja niinpä veljentytär sai 4-vuotislahjaksi samanlaisen kruunupipon hurmaavana pinkkinä. Tuo kruunuhan on Rauman vaakunasta ja siitä kiva muodoltaan, että sopii niin pikkuisten (tai vähän isompienkin) prinsessojen kuin prinssienkin päähän. Ja hyvin saman tyyppinen kruunuhan löytyy myös monen muun kaupungin vaakunasta, joten pipo sopinee myös muiden kuin meidän raumalaisten päähän.


4

Keittiön uusi matto

En ole oikeastaan koskaan ollut mattoihminen, enkä osaa sisustuksessa panostaa suuriin ja näyttäviin mattoihin. Muiden keittiö- tai ruokailutilakuvissa ihailen upeita mattoja ruokaryhmien alla, mutta itse olen liian laista siivoamaan matolle väistämättä tippuvia murusia. Eikä meillä ole sitä suurta ruokapöytääkään, jonka alle mattoa asettelisi, joten tähän asti keittiömme onkin ollut kokonaan ilman mattoa.


Muutama päivä sitten käväisin paikallisessa sisustusliikkeessä katselemassa syysuutuuksia olematta kuitenkaan varsinaisesti ostoaikeissa. Ikkunalla silmään pisti tämä kauniskuvioinen Svaneforsin matto ja nappasin siitä kännykällä kuvan ajatuksena esitellä S:lle ja kysäistä mielipidettä. Niin sitten teinkin ja ennen kuin ehdin edes mittailemaan maton kokoa sen kummemmin, oli S jo käynyt yllärinä minulle maton kaupasta hakemassa mukaansa. Mikä ihana yllätys ja päivän piristys!


Matto oli aavistuksen pienempi kuin sen ajattelin olevan ja ei siis oikein passannut lattialle toisin päin, kuten aluksi ajattelin. Sopii kuitenkin mainiosti tuohon tiskialtaan eteen ikäänkuin jatkamaan kulkuväylää olohuoneesta keittiöön.

Tykkään maton kuvioinnista todella paljon. Väri ovat valaistuksesta riippuen valko-harmaa tai hieman ruskeaan taittava. Se sopii hyvin, sillä keittiössä kaikkia näitä värejä löytyy jo ennestään. Matto on aika kevyt, joten kaipailee kyllä allensa vielä jotakin liukuestettä. Tyynen yöllisten rallien jälkeen on matto jo muutamana aamuna löytynyt mytystä laatikoston vierestä. 


Tällaisen sisustusyllärin S siis hankki minulle viime viikolla. Onko muiden puolisot tai perheenjäsenet yllättäneet joskus sisustushankinnoilla?
18

Puhti pois

Tiedättehän kun joskus tulee niitä päiviä, kun kaikki tuntuu jähmeältä, eikä mikään oikein etene? Töissä ideat eivät lentele ja luonnoslehtiö on saanut levätä rauhassa. Blogin suhteen olisi taas miljoona ideaa ylös kirjoitettuna, mutta jotenkaan yhteenkään ei saa vaan otetta ja kirjoittamista aloitettua, valokuvista nyt puhumattakaan. Tekisi mieli myös käydä lueskelemassa muiden blogeja ja kommentoidakin ehkä jonnekin jotakin, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Ajatus lenkkipolulle lähtemisestäkin on jotenkin vastenmielinen, vaikka aurinko paistaa ja syyskeli olisi mitä kaunein. 

Tekisi siis mieli vaan olla ja möllöttää.


Kodin laiton ja sisustamisen kanssa tunnen olevani myös hieman umpikujassa. Parvekeremontti on yksi katastrofi ja aikataulut sen suhteen vaan venyvät ja paukkuvat. Olisin halunnut päästä laittamaan syyskukkia parvekkeelle, mutta se idea voitaneen unohtaa. Remontin ajan parvekkeen tavarat lattialaudoitusta myöten ovat suurin osa läjissä makuuhuoneessa. Lisäksi tavaraa odottaa kierrätykseen menoa eteisessä, vaatehuoneessa ja varastossa. 

Tekisi mieli tehdä muutamia uusia hankintojakin sekä sisustus-, että vaatetuspuolella lähinnä rikkinäisten, kuluneiden ja kulahtaneiden tai vaan ei-enää-silmää-miellyttävien juttujen tilalle. Mutta tuntuu, ettei ole aikaa ja inspistä kierrellä kaupoissa, eikäpä Matillakaan ole kovasti kukkarossa juuri nyt kavereita. 


Luulen, että illalla sänky ja Netflix houkuttelevat lenkkipolkua enemmän ja taidankin kömpiä näiden pellavalakanoiden väliin jo kohtapuoliin. Huomenna on päivä uusi ja toivottavasti silloin herätään energisemmällä fiiliksellä.
4

Toinen puolimaraton takana

Nyt kun jalat ovat parantuneet ja mielestäkin on pyyhkiytyneet loppukilometrien pahimmat tuskat, voin jo lauantain suoritusta muistella hyvillä mielin. Kävin siis juoksemassa elämäni toisen puolimaratonin viime viikonloppuna Espoon Rantamaratonilla. Tapahtuma oli tuttu ja hyväksi havaittu viime syksyltä ja olinkin ilmoittautunut tämän vuoden koitokseen heti viime vuoden tapahtuman jälkeisessä endorfiinihuumassa. Ja hyvä niin, sillä taidan olla sen tyypin liikkujia, jotka kaipaavat aina jotakin tavoitetta, jotta motivaatio urheiluun pysyy yllä. 


Keväällähän olin kovaa vauhtia osallistumassa myös Turku City Runiin, mutta nivusvaivat ja niiden aiheuttama kahden kuukauden juoksutauko pistivätkin sitten kunnolla kapulaa rattaisiin ja tapahtuma jäi valitettavasti omalta kohdalta välistä. Juoksuharjoittelun aloittaminen pitkän tauon jälkeen sujui vähän nihkeästi ja varovaisesti. Siksipä en ollutkaan tosiaankaan niin hyvässä kunnossa Rantamaratonilla kuin olisin voinut ja olisi pitänyt olla. No, juoksu tuli kuitenkin juostua läpi ja jopa itselleni ihan sopivaan aikaan, vaikka uusi ennätys nyt jäikin tekemättä. 


Ensimmäisten kolmen kilometrin jälkeen tajusin, että juoksusta tulee vielä tuskainen. Tässä vaiheessa ei tietysti vielä tuntunut pahalta, mutta ei myöskään mitenkään kevyeltä tai helpolta (kuten viime vuonna). Olin jo loppukesän pitkisten perusteella kyllä lähes luopunut toivosta uuteen PB aikaan, mutta homma konkretisoitui kyllä viimeistään siinä viiden kilometrin paikkeilla. Itselleni ihan hyvää vauhtia jaksoin pitää kyllä loppuun saakka, mutta hieman olisi askel vaatinut lennokkuutta lisää uutta ennätystä varten. 17 km:n kohdalla tulikin sitten jo mieleen, että kyllä ihminen hullu on, kun tällaiseen vapaaehtoisesti ryhtyy ja sen jälkeen laskettiinkin mielessä jäljellä olevia kilometrejä ja harrastettiin kaikenlaista itsensä tsemppaamista, jotta sinne maaliin asti selvittiin. Lopussa haaveilin vain ja ainoastaan siitä hetkestä, kun saisin maaliintulon jälkeen kaatua urheilukentän nurmikolle makaamaan. Maaliin tullessa otettujen valokuvien irvistykset olivat sitä luokkaa, ettei niistä ollut julkaistaviksi blogissa. :D


Vielä pari päivää sitten kysyttäessä en ollut valmis suunnittelemaan seuraavaan juoksutapahtumaan osallistumista, mutta lyhytkin aika näköjään kultaa muistot. Uskon, ettei tämä viimeiseksi puolikkaaksi siis jäänyt. Espoon Rantamaraton on molemmilla kerroilla ollut hienosti järjestetty juoksutapahtuma ja seura on ollut mitä mahtavinta. Reitti siellä on kivan vaihteleva, ei liian mäkinen ja se juostaan yhtenä luuppina. Reitin varrella on riittävästi juomapisteitä ja sekä yleisö, että reittivahdit jaksoivat kannustaa kivasti. Myös maalissa huolto pelasi ja mitali sekä runsas maalipussin sisältö olivat mieluisia. Ehkäpä siis ensi syksynä suunnataan jälleen Espoon rantaraitille juoksentelemaan.

Mites, ovatko muut juoksijat jo miettineet tavoitteita ja tapahtumia ensi vuodelle?
4

Ombré! sanoi sisustusbloggari kun seinän maalasi

Maanantai ja vapaapäivä. Keskustelu eteni suurinpiirtein tähän tapaan:

Minä: Mitä tehtäisiin tänään?
S: En tiedä.
Minä: Maalattaisko seinä?
S: Vai niin...


Sunnuntaina olin vielä pähkäillyt mitä kivaa makuuhuoneen tyhjälle seinälle keksittäisiin. Olin pohtinut valokuvatapetteja, erilaisia efektimaalauksia tai ihan vaan suuria tauluja tai jotakin muuta tee-se-itse taidetta. Jostakin se vaan yön aikana sitten oli kirkastunut, että haluaisin kokeilla omaa versiota ombré-tyyppisestä maalauksesta. 

Onneksi S:ia ei ole koskaan kovin vaikea houkutella mukaan tämän kaltaisiin projekteihin ja kohta olimmekin jo maalikaupassa tutkailemassa värikarttoja ja palasimme kotiin mukanamme kahta eri harmaan sävyä. Valkoinen purnukka kotoamme löytyikin jo ja näistä sekoittelimme viisi eri sävyistä maalia, joista maalasimme seinään alhaalta ylöspäin vaalenevat raidat.

Olin ihaillut Puistolassa-blogin Petran maalaamaa seinää jo siitä asti kun se blogissa esiteltiin. Oma visio makuuhuoneen seinästä olikin jotakin saman tyylistä, mutta tumman harmaina sävyinä. Pinterest on täynnä erilaisia vinkkejä liukumaalattujen seinien maalaustekniikoista, mutta yksikään niistä ei kokeilujen jälken tuottanut toivotunlaista tulosta. Ei kuivalla pensselillä rajan häivyttäminen (ei ainakaan meidän käyttämällämme maalilla!), eikä veteen kostutettu sieni tai pensseli (suttasivat vain, mokomat). Yritimme myös Petran vinkkaamaa taktiikkaa dippailla sutia maaliin rajan vierekkäisiin sävyihin ja häivytellä sillä rajaa, mutta joko ei kärsivällisyys riittänyt tai tekniikka oli siinäkin hakusessa, sillä ei oikein tullut toivomaamme lopputulosta. 


Jossakin vaiheessa jo ajattelin, että taisi olla ihan tuhoon tuomittu yritys tämä maalaus ja olin lähestulkoon valmistautunut hakemaan pöntön valkoista maalia ja sutimaan kaiken peittoon. Onneksi S ei kuitenkaan ole yhtä helposti periksi antavaa sorttia (ja minultakin löytyi vielä tahtoa saada unelmien liukuvärjätty seinä) ja hän sitten keksikin sekoitella aina vaaleampaa (tai tummempaa) maalia hiukkasen seuraavan sävyn joukkoon, jolloin saimme kuin saimmekin maalattua kauniisti liukuvan skaalan harmaansävyjä seinällemme.


Lopputuloksesta ei tullut sellainen kuin sen alunperin mielessäni visioin, mutta sepä onkin oikeastaan tämän tyyppisten projektien hauskuus. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja illalla nukkumaan mennessä seinällä voi luomien raosta melkeinpä nähdä utuisen merimaiseman.


Mitä mieltä olette? Hitti vai huti?

12

Lindos - Rodoksen valkoinen helmi

YHTEISTYÖ

"Jos et ole käynyt Lindoksella, et ole käynyt Rodoksella"


Lomamme aikana meille tarjoutui mahdollisuus tutustua johonkin Apollomatkojen tarjoamista retkistä Rodoksella. Retkivalikoima onkin mukavan kattava ja hiukan aikaa pähkäilimme retkeä jolle haluaisimme lähteä mukaan. Oppaamme Iida ehdotti retkeä upealle Symin saarelle, joka varmasti olisikin ollut ihana kokemus venematkoineen. Kuumuus tuntui kuitenkin imeneen meistä mehut jo parissa päivässä ja ajatus kokonaisesta päivästä poissa viilentävän altaan läheisyydestä tuntui sillä hetkellä olevan liikaa. Sen sijaan valitsimme puolipäiväretken Lindokselle, sillä siellä halusimme joka tapauksessa käydä. Kaikki Rodoksen kävijät kun ovat varmaan kuulleet sanonnan: "Jos et ole käynyt Lindoksella, et ole käynyt Rodoksella."


Ilmastoidussa linja-autossa matkan varrella Rodoksen saaresta ja Lindoksen kylästä tarinoivat Apollomatkojen omat oppaat, mutta Lindokseen saavuttuamme päästettiin ääneen paikallinen opas Antonius. Ja tällä kaverilla olikin hauskat jutut ja maneerit. Loistava tyyppi kerta kaikkiaan! Opastus oli englanniksi ja osa opastuksen yksityiskohdista meni väenpaljoudessa minulta ohi, mutta eipä tuo niin haitannut. 

Antoniuksen johdolla lähdimme kapuamaan Lindoksen keskusaukiolta kohti Akropolista. Muistaakseni rappusia taidettiin mainita olevan 300 askelman verran, mutta enpä mene nyt päätäni laittamaan pantiksi tämän knoppitiedon paikkansa pitävyydestä. Kukkulan juurella ensimmäistä askelmaa astuessani mietin, että tästä tulee vielä hikinen urakka! Ja niinhän siitä tulikin, mutta silti kipuaminen oli hoidettu huomattavasti nopeammin ja helpommin kuin aluksi ajattelin. Jalkaan kannattaa varata hyvät kengät, sillä rappuskiveykset ovat paikoitellen hioutuneet hyvin sileiksi ja liukkaiksi.


"People, I must tell you... and that's amazing! Amazing!"


Ylös saavuttuamme ostimme 12 € hintaiset sisäänpääsyliput Akropolikselle. Sisäänpääsy ei kuulunut siis retken hintaan ja jokainen sai itse päättää haluaako tutustua vielä lähemmin linnavuoreen. Suosittelen lämpimästi sisäänpääsyn maksamista vaikkapa pelkän näköalan vuoksi, joka kukkulan päältä on huikea. Oikein kirkkaalla säällä saattaa nähdä Turkin rannikolle saakka, mutta nyt ilmassa oli sen verran kosteutta ja utua, että vastarantaa ei erottunut.

Varsinkin lasten (ja näköjään myös huimapäisten bloggareiden) perään kannattaa linnavuorella katsoa, sillä aitoja ei ole ja muurilta on yli sadan metrin pudotus suoraan kallioiseen mereen. Piti siihen muurille silti näköjään kiipeillä pelleilemään. Silloin ei huimannut, mutta nyt kuvia katsellassa vähän hirvittää.


Lindos on yksi Rodoksen saaren aiemmista itsenäisitä kaupunkivaltioista. Lindos oli merkittävä kaupunki luonnonsatamansa ja korkealle Akropolis-kukkulalle rakennetun Athena Lindia jumalattarelle rakennetun temppelin vuoksi. Keskiajalla johanniittiritarit rakennuttivat kukkulan ympärille linnoitusmuurit kaupungin suojaksi. Rodos ja Lindoksen kylä ovat historiansa varrella nähneet monia valloittajia ja jokainen on jättänyt omat jälkensä, Temppeleitä, kirkkoja ja muita arkkitehtuurisia nähtävyyksiä on rakennettu, purettu ja rakennettu uudelleen, kukin valloittaja aina omien uskomustensa mukaan. Ja oppaamme Antonuksen sanoin: "And now they are all coming back - as tourists!"

Akropoliksen kaikkein pyhin, varsinainen temppeli on ollut hämmästyttävänkin pieni rakennus, eikä alkuperäisestä temppelistä ole juuri paljoakaan jäljellä. Sen sijaan temppelille johtava leveä portaikko on varmasti ollut vaikuttava näky aikanaan. Pylväiköt on rakennettu myöhemmin uudelleen alkuperäisen mallin mukaan ja siellä täällä on jokin alkuperäinen (tai ainakin sen näköinen) kivenmurikka osana rakennelmia. Ylös päästäkseen on kuljettava keskiaikaisessa muurissa olleen (varasto?)huoneen läpi, josta löytyy muutama alkuperäinen porrasaskelmakin muutaman tuhannen vuoden takaa. Ei sitä nykypäivän ihminen oikein pysty kuvittelemaan miltä paikka näytti täydessä loistossaan antiikin Kreikan aikaan.


Opastetun osuuden jälkeen meille jäi aikaa tutustua Akropolikseen ja Lindoksen kylään omatoimisesti muutaman tunnin ajan. Keskipäivän aurinko alkoi tässä vaiheessa jo lähestyä polttavilla säteillään, joten päätimme kukkulan ihastelun jälkeen siirtyä takaisin alas kohti kylää ja sen mahdollisesti varjoisia kujia.

Lindoksen valkoinen kylä sokkeloisine katuineen on kyllä jotakin ainutlaatuista. Me käytimme aikamme vaellellen ja tahallisesti eksyen noilla kujilla. Kukkulalle johtavan portaikon varrella on suuri määrä erilaisia tuliaisia myyviä putiikkeja, mutta me totesimme ne nopeasti nähdyiksi ja mieluummin seikkailimme kauniilla sivukujilla. Aina silloin tällöin ohi porhalsi aasikaksikkoja joko alaspäin juoksujalkaa kopsutellen tai ylöspäin linnavuorelle turisteja kantaen. Välillä istahdimme varjoon rappuselle tai kaiteenpätkälle näkymiä ihastelemaan. 


Lindokselle kannattaa kesän kuumimpina kuukausina ehdottomasti suunnata jo aamuvarhain. Puolen päivän aikaan aurinko alkoi olla jo niin polttava ja turistimassat suuret, että olo muuttui hieman tukalaksi. Onneksi kylastä ostetut jäätelöt ja tuorepuristettu appelsiinimehu tekivät ihmeitä ja raikastivat oloa. Monet kahvilat ja ravintolat näyttivät erittäin kutsuvilta ja houkuttelevilta. Rodoksen kaupungista tuttuja ärsyttäviä sisäänheittäjiä ei ravintoloiden edustoilla näkynyt, vaan turistit saattoivat kulkea rauhassa.

No, mitä jäi sitten käteen valmisretkestä? Lindokselle olisi päässyt helposti ja huomattavasti edullisemmin myös omatoimiretkenä, mutta koska All Inclusive -loman avainsanoja ovat helppous ja huolettomuus, tuntui järjestetty retki ihan kelpo vaihtoehdolta. Sekä Apollomatkojen omat oppaat bussissa, että paikallsioppaamme Lindoksella kertoilivat kivoja tärppejä ja yksityiskohtia, joita kuunteli mielellään. Ehkä omatoimimatkalle lähtiessä olisin perehtynyt etukäteen paremmin kohteeseen ja lueskellut paikan historiasta enemmän. Nyt sekin aika jäi sitten drinkkien siemailuun hotellin allasbaarissa. :)

Oletko sinä käynyt matkanjärjestäjien järjestämillä retkillä jossakin matkakohteessa? Mitä tykkäsit?

Blogiyhteistyö. Retki saatu Apollomatkoilta bloginäkyvyyttä vastaan.
0

Muutoksia työpöytänurkkauksessa

Ihanaa sunnuntaiaamupäivää! Olen saanut viikonlopun ajan puuhastella rauhassa kotona S:n mökkeillessä ja tottakai sitä piti eilen vähän pistää tuulemaan sisustuksenkin kanssa ja siirrellä muutama mööbeli uuteen paikkaan. Tuntuu, että aina kun olen yksin kotona, täällä tapahtuu jotakin ja S-raukka ei koskaan tiedä minkä näköiseen kotiin saa palata. :) 

Olohuoneen työpöytä on jäänyt sisustuksellisesti aika pienelle huomiolle muuton jälkeen ja olenkin aika ajoin pohtinut tuon kodin osan stailaamista kuntoon pääsemättä kuitenkaan toteutusasteelle. Jossain vaiheessahan suunnittelin myös tuon seinän maalausta, mutta jostain syystä en kuitenkaan halua kajota noihin puhtaisiin valkeisiin seiniin ihan vielä. Eilen viimein sain päähäni kuitenkin siirtää makuuhuoneessa majailleen korkean hyllykön työpöydän viereen lisäsäilytystilaa tuomaan. Sainpa samalla tuon ihanan vanhan karttapallonkin olohuoneeseen. Tähän asti hylly palloineen on majaillut makuuhuoneen nurkassa vähän näkymättömissä.


Ilahdutin itseäni eilen myös muutamalla uudella viherkasvilla, joista toinen on tämä pieni traakkipuu. Minulla oli aikoinaan oikein pitkäksi venähtänyt traakkipuu, mutta kissa keksi pitää sitä kiipeilypuuna, joka koituikin sitten kasvin kohtaloksi. Toivottavasti tämä saa olla rauhassa pieneltä kiipeilijältä. Luin myös, että traakkipuu olisi lievästi myrkyllinen. Yleensä Tyyne ei ole ollut kiinnostunut huonekasvien natustelusta, mutta täytyy seurailla alkaako tätä jyrsimään ja siirtää kasvi sitten johonkin turvallisempaan paikkaan jos niin käy.


Olen kaipaillut myös jotakin kaunista kannelista rasiaa työpöydälle piuhojen, muistikorttien yms. säilytykseen. Keksin ottaa nyt siihen käyttöön tuon mustan Block-valaisimen rasian, mutta sen kansi on niin hankala avata, että jokin toinen pitää varmaan hankkia. Lisäksi kameran objektiivit, laturit ja muut härpäkkeet tarvitsisivat myöskin jonkin laatikon. Hiirimatto pitäisi myös hankkia, sillä optinen hiiri ei toimi lasipöydällä ja nyt nappaan hiiren alle aina vaan jonkun lähellä olevan paperinpalan. Kynäpurkille olisi myös tarvetta.

Onhan tuo hylly vähän kylppärimäinen ja koko nurkkaus melkeinpä huutaa Ikeaa, mutta täytyy myöntää, että oikein toimiva ja käytännöllinen se on ja miellyttää omaa silmää nyt huomattavasti enemmän kuin aiemmin. 


Mitäs mieltä olette muutoksesta? (Ennen-kuvia löytyy mm. täältä ja täältä.) Kertoilkaahan myös mistä olette löytäneet nättejä hiirimattoja tai muita työpöydän tarvikkeita. 
13