Olohuoneen järjestys uusiksi. Mutta miten?

Olen jo jonkin aikaa pohtinut olohuoneen uudelleen järjestelyä. Tänne muuttaessamme sijoitimme olohuoneen kalusteet suurinpiirtein ainoille keksimilleni paikoille ja niin ne ovat jääneetkin, vaikka ratkaisu ei kaikkein toimivin -saatika nätein- ole.

Ongelmahan on tuo keskellä lattiaa nököttävä jättimäinen sohva. Jotakuinkin hyvin kulkuväylät tuossa kuitenkin toimivat, mutta sohva on tuossa raskaan näköinen ja peittää näkyvyyttä. Eikä eteisen ovelta ensimmäisenä silmiin pistävä sohvan selkämys mitenkään kovin houkuttelevan näköinen ole. Toinen ongelmakohta on tuo ikkunan alapuolinen sysiruma patteri. Kaikkein mieluiten siirtäisin sohvan jollakin konstilla patterin eteen. Talvisaikaan en tosin ole varma ratkaisun järkevyydestä, sillä silloin sohvan lisäksi patterin yläpuolella lämmintä ilmaa olisi blokkaamassa ikkunalauta. 

Tällä hetkellä olohuoneen tilanne on hieman normaalia ahtaampikin, sillä parvekeremontista johtuen osa parvekkeen ja makuuhuoneen kamppeista on siirretty olohuoneen puolelle. Normaalitilanteessa suuri puuarkku, matkalaukut ja keittiön oven vieressä oleva pikkupöytä eivät olohuoneessa majaile. Huonekaluja en haluaisi joutua uusimaan olohuoneen uudelleenjärjestelyn yhteydessä. Ainoastaan sohvapöytä on menossa vaihtoon lähitulevaisuudessa. 

Nyt siis rakkaat lukijat ovat hyvät neuvot kullankalliit. Olisiko sinulla ideoita, miten voisin olohuoneen järjestystä muuttaa niin, että yleisilmeestä tulisi keveämpi ja toimivampi? Alla kuvia, jotka toivottavasti esittävät tilanteen mahdollisimman havainnollisesti ja realistisesti.

Keittiön ovelta kuvattuna

Eteisen ovelta

Makuuhuoneen ovelta

3 kommenttia

  1. Tuo patterihan on tosi symppis ;) ei paha ollenkaan!
    Ekana mieleeni tulisi siirtää pidempi sohva televisiotason paikalle, sitten televisiotaso sen patterin eteen siten, että taso kuitenkin alkaisi huoneen oikeasta reunasta -- siksi, että television saisi aseteltua oikeaan reunaan vaikka vähän vinoon, seinää vasten. Tasolla voisi olla jotain kivoja koriste-esineitä, lämpöä kestäviä kasveja (kaktuksia vaikka), kirjapinoja --- whatever, jos haluaa peittää patteria. Sitten se pienempi sohva tuon pidemmän tilalle, ja selkänojalle vaikka pari mageeta vilttiä sitä selkämystä peittämään.
    Saikohan tuosta selityksestä nyt mitään selvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuotapa voisi testatakin! Jotenkin olen ollut niin siinä ajatuksessa, että telkkaria ei saa laittaa ikkunan eteen, mutta tuonne nurkkaanpäin laitettuna voisi ehkä toimiakin. Pikkusohva ei niin pahasti peittäisi ja olisi tukkeenakaan kuin tuo isompi. Kaikkein mieluiten laittaisin toisen sohvan kokonaan pois jos olisi kyse vaan ulkonäöllisestä sisustamisesta, mutta kyllä me kaivataan jokapäiväisessä elämässä kahta löhöpaikkaa olohuoneeseen. :D

      Poista
    2. Juu ikkunan edessä telkkari on hankala, kun tulee kuitenkin valoa liikaa television takaa mikä haittaa katselua. Eikä se se varmaan nättikään ole ikkunan edessä... Jospa se mahtuisi sinne reunaan. Ei muuta kun pyörittelet joku päivä kamppeita kunnes löytyy hyvä kombinaatio, se on vähän kuin tetristä pelais :D :D

      Poista