Löytö: Pinnijalat!

Vihjailin joku aika sitten löytäneeni pihamme jätelavalta TV-tason lisäksi jotakin muutakin. Vaikka tuo löytö kaipaa tuunausta ennen esillepääsyään, ajattelin teille kuitenkin jo paljastaa mistä on kyse. Roskalavalta löytyi siis vanha, hyvin kulahtanut pinnijalkainen pöytä. Pikkupöydän pöytälevy oli niin rähjäisessä kunnossa, että se lensi jalkojen irrotuksen jälkeen takaisin lavalle. Jalat kuitenkin kaipasivat vain pientä hellää hoivaa. Hioimme ja maalasimme jalat uudelleen ja nyt ne ovat kuin uudet. Enää pöytälevy puuttuu. Pinnijalat ovat ihanan kevyen oloiset ja uuden, ohuemman pöytälevyn kera uudesta sohvapöydästä tulee varmasti möhköä edeltäjäänsä sirompi ja kauniimpi.


Aivan mielettömän ihanan DIY-pinnijalkapöydän on tehnyt mm. Valkoisen Vuoren Katja. Hiukan tekisi mieli peesata Katjaa tuon pöytälevyn suhteen, mutta tutkaillaan vielä hetki mitä muita vaihtoehtoja olisi tarjolla. Googletellessani pinnijalkoja, tuli vastaan paljon raskaan näköisiä lankkupöytiä, mutta sellaista en tällä kertaa halua. Pyöreä pöytä olisi myös ihana, mutta luulenpa, että suorakulmion muotoinen on loppujen lopuksi meidän käyttöön parempi valinta.

Miten on rakkaat lukijat, tykkäättekö näistä hiukan retrotyylisistä pinnijaloista? Entä millaisen pöytälevyn sinä yhdistäisit jalkoihin?

4 kommenttia

  1. Upeat pinnajalat <3 Yhdistäisin joko vanhaan, rosoiseen ja kylmän vaaleanruskeaan pintaan tai puhtaan valkoiseen puupintaan. Puuta kuitenkin kaipaavat kaverikseen :) Sait muuten uuden lukijan, sulla on ihana blogi ja saan siitä tulevaan muuttoon niin paljon inspistä!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogiini ja tervetuloa lukijaksi!
      Puutaso ehdottomasti tulossa ja luulen, että valkoinen, niin säilyy vaalea yleisilme. Toisaalta vaalea puun värinen voisi myös olla ihana, mutta kun tilassa on jo muita puun sävyjä, niin saattaa mennä sekaiseksi.

      Poista
  2. IHANAT <3 Jos joskus haluat noista luopua (vaikka se hulluutta olisikin), niin täältä kyllä tarjotaan niille mielellään koti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidetään mielessä, vaikka en usko, että ihan heti löydöstäni luovun. Näitä on muuten yllättävän vaikea löytää mistään edes uutena, ainakaan toistaiseksi.

      Poista