Avoimia pihoja Vanhassa Raumassa


"Tlees pihal, uuvottel ymprilles!" toivottaa Vanha Rauma Yhdistyksen Avoimet pihat ja pihakirppikset tapahtuma. Pitsiviikon ajan Vanhan Rauman pihoista 35 on avoinna yleisölle ja pihaan saa mennä tutustumaan kun portti on avoinna ja portin pielessä on maininta avoimesta pihasta ja/tai pihakirppiksestä. Avoimet pihat ja pihakirppikset on merkitty karttaan, jotka voit ladata itsellesi täältä. Karttaa jaetaan myös paperisena versiona useissa pihoissa.


Me päätimme käyttää helteisen vapaapäivän tutustuen näihin kotikaupunkimme salattuihin puutarhoihin ja sadunomaisiin pikkupihoihin. Muun aikaa vuodesta pihat ovat suljettuja, vain asukkaiden yksityisessä käytössä ja mielestäni on mieletön ja ainutlaatuinen tilaisuus näitä päästä kerran vuodessa kurkkailemaan. Vanha Rauma on kerrassaan ihastuttava paikka ihan milloin tahansa, mutta pitsiviikon mukanaan tuoma mahdollisuus tutustua ihaniin sisäpihoihin tuo vierailuun vielä mukavan lisämausteen. 


Kauniiden pihojen tutkailemisen lisäksi monilla pihoilla pääsee lisäksi tekemään löytöjä kirppispöydiltä, ihastelemaan erilaisia näyttelyitä, nauttimaan mehua ja keksejä tai vaikkapa seuraamaan sivusta kuinka näppärät sormet nypläävät mitä kauneimpia pitsikuvioita. Siinä muuten laji, joka tällaiselle asiaan perehtymättömälle näyttää aivan käsittämättömältä. Miten ihmeessä tuosta kaaviosta ja lankojen ja knypylöiden määrästä voi tietää mikä lyönti tulee seuraavaksi? Ja se vauhti, jolla sormet nypläystyynyllä tanssivat! Niin hienoa, että tuo ihailtava taito ei ole kuolemassa, vaan nypläyksen harrastajia ja osaajia löytyy Raumalta ja muualta Suomesta vielä nuoristakin ihmisistä.


Päivä oli tänään todella kuuma, emmekä jaksaneet kaikkia pihoja kiertää. Välillä kävimme lounastamassa Teatteriravintola Ankkurissa (lapskoussia päivän teeman mukaisesti, tottakai) ja jälkkärijäätelöksi haettiin italiaista artesaanijäätelöä Osteria da Filipposta. S valitsi täyteläisen kahvinmakuisen cappuccinon ja minä kieltä kipristelevän ihanan verigreipin. 


Kirppisten ja pihojen lisäksi Vanhasta Raumasta löytyy jokunen yksityinen museo, eli yksityishenkilöiden keräilykokoelma, jonne pääsee myös yleisö ihastelemaan erikoisia tavaroita. Yksi näistä on Puhelinmuseo, jossa on tullut vierailtua aiemminkin muutamia kertoja, mutta piti taas piipahtaa katselemassa vanhoja puhelinkaunottaria. Museon isäntä, Erkki Tammiaho oli paikalla ja kertoili meille innokkaasti monen puhelimen tarinaa (ja siinä sivussa vähän omaansakin). Kerrassaan mielenkiintoinen paikka ja isännän kanssa rupatellessa olisi viihtynyt vaikka pidempäänkin.


Avoimet pihat tapahtuma kestää koko Pitsiviikon ajan, 23. - 31.7. Jos siis tälle viikolle on vielä vapaata kesälomakalenterissa, niin suosittelen suuntaamaan Raumalle ja ihastumaan kauniiseen puutalokaupunkiimme. 

33 kommenttia

  1. Ihanaa, että pääsee kurkistamaan vanhojen talojen pihoille! Minusta on ihana kierrellä Suomen kaupunkien vanhoissa osissa ja fiilistellä taloja ja pihoja. Ollaan itse asiassa ensi kuussa suuntaamassa Raumalle, kun siellä ei ole tullut koskaan käytyä. Olisiko jotakin vinkkejä, missä kannattaisi piipahtaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä puutalokaupungit on kyllä kauniita ja niissä on ihan omanlaisensa tunnelma. Tervetuloa Raumalle! Vanha Rauma kannattaa tietenkin ehdottomasti kierrellä läpi. Lisäksi Poroholma on näin kesäaikaan aika ihana, joten siellä kannattaa myös ehdottomasti piipahtaa.

      Poista
  2. Mahtava idea päästää yleisöä kurkkimaan vähän julkisivujen taakse! Olemme käyneet monesti Porvoossa, mutta eipä näytä Rauma häviävän sen ihanalle vanhallekaupungille yhtään. Sinne sitten seuraavalla Suomenreissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa tutustumaan myös Rauman vanhaan kaupunkiin! Melko saman tyylistä meininkiä täällä on kuin Porvoossakin, joten ehdottomasti seuraavan kotimaanreissun kohteeksi. Vanha Rauma on melko laaja alue ja nämä vanhat talot ovat tosi symppiksiä. <3

      Poista
  3. Ihan mahtava tapa päästä kurkkimaan puutarhoihin! En olekaan tuollaisesta koskaan kuullutkaan. Täytyykin olla ensi vuonna kuulolla, josko sitä olisi tuolla suunnalla oikeaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsiviikko järjestetään aina heinäkuun viimeisellä viikolla ja uskoisin, että ensi vuonnakin on Avoimet Pihat tapahtuma samaan aikaan. Meilläkin jäi tutustuminen osaan pihoista ensi vuoteen.

      Poista
  4. Hanneli / duunireissaaja2. elokuuta 2016 klo 19.49

    Tänä vuonna jäi Rauman reissu välistä, aika länsirannikolla loppui niin kesken. Yleensä ollaan edes kerran kesässä käyty. Mustan pitsin yö kiinnosti silloin nuorena, nyt kiinnostaisi tämä tapahtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitsiyö on kärsinyt omassakin mielessä hieman inflaatiota kun vuosia on tullut lisää ja mieluummin sitä käy kiertelemässä ja tutustumassa näihin sitten hieman rauhallisempana päivänä.

      Poista
  5. Onpas Raumalla kaunista! Olen käynt kauungissa vain kerran ja siitäkin on liki 30 vuotta...

    VastaaPoista
  6. Tuo pitsinnypläys on kyllä sellainen taitolaji, että ei sitä todellakaan voi oikein edes käsittää :D Mutta mahtavaa, että sitä edelleen opetellaan ja opetetaan, sillä onhan työnjälki kovin kaunista :)
    Raumassa en ole koskaan käynyt, mutta Vanha Rauma näyttää todella idylliseltä paikalta kesäpäivän viettoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsinnypläystä tekisi kyllä mieli kokeilla joskus. Harrastajat kun sanovat, ettei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin miltä näyttää.
      Suosittelen kyllä tutustumaan Raumaan joskus vaikka viikonloppureissun muodossa.

      Poista
  7. Vanhat puutalot ja pihakirppikset tuntuvat kyllä ihan omalta jutultani! Ihanan näköistä ja kaunis päiväkin teille auennut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä länsirannikolla ollaan kyllä saatu nauttia mukavista ilmoista tänä kesänä. Vanhat puutalot ovat <3

      Poista
  8. Ollaan ystävän kanssa jo parivuotta suunniteltu leikkivämme turistia Raumalla. Nytkin pitsiviikko aikaan haaveilin tulosta Raumalle mutta eipä ehditty. Joku päivä siis vielä. Pitää laittaa ylös nuo ruokailupaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa leikkimään turistia! Filippo on kyllä tosi kiva paikka ruokailuun, usein kesällä vaan melko täynnä.

      Poista
  9. Tuotahan pitäisi ihan harkita - pääkaupunkiseudulla asuvan tulee helpommin lähdettyä tämän tyyppisiä maisemia katsomaan vanhaan Porvooseen, mutta pitäisi kyllä lähteä tuonnekin.
    Joskus purjehdusvuosina kyllä Raumallakin käytiin, mutta ei tainnut osua ihan pitsiviikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa joku kerta Porvoon sijaan suunnatakin tänne länsirannikolle. Vanha Rauma on melko saman tyylinen kuin Porvoon vanha kaupunki, hieman laajempikin jopa.

      Poista
  10. Mukavan oloinen tapahtuma ja tunnelmallisen oloinen ennen kaikkee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmaa ei tosiaan Vanhasta Raumasta puutu! :)

      Poista
  11. Ihana idea nämä avoimien ovien päivät! Entisenä porvoolaisena olen aina ihastellut vanhojen puutalojen upeita sisäpihoja, olisi upeaa päästä joskus juomaan aamukahvit noissa maisemissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Muuna aikana pihat pysyvät tietysti asujiensa käytössä portit suljettuna ja on mahtavaa kun kerran vuodessa tarjoutuu tilaisuus päästä kurkkimaan niihin.

      Poista
  12. Mä en ole näin aikuisen käynyt Raumalla koskaan, lapsena vissiin joskus mutten muista siitä mitään. Raumalla olisi kyllä kiva käydä, enkä edes asu kovin kaukana (Turussa). Katsotaan jos vielä tämän kesän aikana Raumalle pääsisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Turustahan tänne hurauttaa tunnissa! Suosittelen kyllä vierailua kesällä tai sitten joulun alla.

      Poista
  13. Olen kerran käynyt Raumalla, ja se vanha kaupunki oli kyllä niin ihastuttava. Ihana oli blogisi välitykellä päästä myös vähän kurkistamaan pihoihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että oot tykännyt meidän pikkukaupungista!

      Poista
  14. Ihana idea! Järjestetäänkö tuo joka vuosi? Rauma ei oo ollenkaan tuttu paikka itselle, Suomessakin vielä ihan luvattoman paljon paikkoja tutustumatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin joitakin vuosia tämä avoimet pihta on tosiaan pitsiviikon yhteydessä ollut. Ja uskoisin, että tulevaisuudessakin, sillä sen verran suositusta tapahtumasta on kyse.
      Ja tuo on niin totta, että Suomessakin löytyisi hirmuisesti kauniita ja ihastuttavia paikkoja tutustuttavaksi.

      Poista
  15. Rauma on kyllä kiva kaupunki. Kouluaikana minulla oli hyvä ystävä ja koulukaveri Raumalta, ja aina nautin kuunnella sitä ihanaa murretta. Tuonne ihanaan vanhaan kaupunkiin haluaisin kyllä päästä vielä uudelleen, ja vaikka juuri tälläisen tapahtuman puitteissa. Kotikaupungissani Kokkolassa on myös vanhakaupunki jossa on samanlainen tapahtuma joka kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle sitten taas Kokkola on käymättä, vaikka olenkin ihastellut kuvia Neristanista tuttavani FB-seinällä.
      Ja hauska kuulla, että pidät Rauman kieltä ihastuttavana. Ihan kaikki kun eivät ole samaa mieltä. :D Tosin en itsekään mitenkään autenttista murretta puhu ja minustakin on mukava kuunnella varsinkin vanhempaa väestöä, jotka vielä puhuvat ihan kunnon Rauman giält. :D

      Poista
  16. Kääk, onpa Rauma söpö <3 Miten en oo vieläkään koskaan käynyt :O

    VastaaPoista
  17. Lapsena kesän kohokohtia oli Rauman reissut sukulaisten luokse meren rantaan. Tuli sitten vanhan Rauman vieressä käytyä usein heidän kaupunkiasunnossaankin. Viime vuosina on tullut valittevan harvoin käytyä Raumalla, ja viimeksi pimeään aikaan talvella työreissulla. Pitsiturnaus tuli aikoinaan myös tutuksi, mutta vanhan Rauman talot on kyllä valitettavasti unohtuneet. Eli laitetaas listalle ja samalla voisi yllättää sukulaiset vierailulla.

    VastaaPoista
  18. Upeita kuvia ja pihoja. Mun Raumavisiitit rajoittuu ainoastaan merikoululla vietettyihin muutamaan viikkoon ja nekin on tainneet olla talvella. Pitsiviikoille pitäis päästä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista