Sadas! (Arvonta)

Tittididii! Tämä on tämän blogini sadas postaus. Olen siis keskimäärin ilahduttanut (?) teitä höpötyksilläni noin joka toinen päivä, neljä kertaa viikossa. No, hieman huijausta tässä toki on, sillä viime vuoden puolelle merkityt postaukset on oikeasti kirjoitettu vanhan blogin puolella ja vaan siirretty tänne aloittaessani bloggailun uudelleen tammikuun alussa.

Mutta eipä sitä ennenkään ole pienistä välitetty ja on siis aika juhlistaa tätä mainiota merkkipaalua pienen arvonnan merkeissä. Mikä tahansa syy on hyvä pieneen juhlaan, oli se sitten tekosyy tai oikea sellainen, vai mitä?


Kävin hankkimassa arvontapalkinnoksi suloisen tuoksuisen Bruka Designin Summer Night tuoksukynttilän. Samalla kertaa oli pakko ostaa itsellekin samanlainen kynttilä, niin huumaava tuo tuoksu mielestäni on. Kynttilän lisäksi palkintoon lähtevät mukaan kaksi Bruka Designin harmaavalkoista puuvilla-pellavasekoite keittiöpyyhettä. Palkinnon sponsoroin minä itse. :)


Tässä arvonnassa voitte lunastaa itsellenne peräti neljä (4) arpaa.

Yhden (1) arvan saat kommetoimalla tätä postausta.
+1 arpa tulee kun olet blogini julkinen lukija tai liityt sellaiseksi arvonnan aikana blogin sivupalkin lukijapaneelin kautta.
+1 arpa tulee kun liityt blogin upouuden FB-sivun tyykkääjäksi.
+1 arpa jos mainostat arvontaa omassa blogissasi tai blogisi FB-sivuilla, (Voit käyttää halutessasi tämän postauksen ensimmäistä kuvaa tai blogin sivupalkissa olevaa arvontakuvaketta.)

Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana. Anonyymi lukija, muistathan liittää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen arpaonnen osuessa kohdalle.

Kilpailuaika alkaa nyt ja päättyy su 10.7.2016. Kilpailuaikaa jatkettu ma 11.7 iltaan. Onnea arvontaan! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

71 kommenttia

  1. Kolmella arvalla mukana :) Ihanat nuo pyyhkeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun kahdella! Ajatusvirhe, mulla ei ole omaa blogia.

      Poista
  2. Ui, onpas ihania juttuja! (: Yhdellä arvalla siis mukana.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihania. Kahdella arvalla mukana (kommentti & lukija). miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. Kiva palkinto:) Yhdellä arvalla mukana.
    mannanposti(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella mukaan (kommentti ja tykkäys FB:ssä). Luen Feedlyn kautta blogia, mutta sitä et taida harmikseni hyväksyä kolmanneksi arvaksi. :(

    sahi.niina@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea sadan postauksen rajapyykistä 😊. Aivan ihana palkinto, päätyisi meillä varmasti mökille. Lukijana kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  7. Onnea ahkeruudesta, sitähän se on, kun meille olet useasti viikossa postannut:)
    3 arvalla olen mukana. Ja tuotteet niin ihania. Voi kumpa onnistaisi.
    pia_turunen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. Onnea satasesta! Mukana kolmella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Kokeillaan onnea kivassa arvonnassa yhdellä arvalla. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  10. 4 arvalla mukaan, mikäli riittää facebook jako julkisena? Kivoja tuotteita oot löytänyt. Tulispa tietenkin omaankäyttöön ^_^mukavaa kesää! :) ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihania tuotteita ja ihania kuvia blogissasi!
    Mukana yhdellä arvonnassa mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea 100 postauksesta! Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  13. Onnea täältäkin ja hyvää juhannusta! :) kahdella mukana! kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  14. 2 arvalla mukana :) annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. 2 arvalla mukana :) annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Airiina
    Yhdellä arvalla osallistun, onnea minulta. Ihana palkinto.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  17. 3 ensimmäistä arpa!(: Mukana.

    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana �� kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Onnea 100 postauksesta! 2 arvalla mukana :)
    paula.tuomenharju@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Yhdellä arvalla mukana. :)
    pauliina.raitanen@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Olen lukijanasi mukana kahdella arvalla. Ihania tuotteita, etenkin nuo pyyhkeet kaunistaisi keittiötämme paljon! :) Ihanaa juhannuksen odotusta sinulle ja kaikille!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana yhdellä arvalla! Kodikkuutta luovia tuotteita. :) juhtimus(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  23. Ihanassa arvonnassa mukana kahdella arvalla. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla mukaan.:) emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Yhdellä mukana :) jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kolmella arvalla mukaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ihana arvonta!
    Kahdella arvalla mukana!
    Minun blogissa myös arvonta menossa!

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yhdellä mukana. Voi kuinka ihana arvonta, peukut pystyyn. -päivikki-

    VastaaPoista
  30. Ihana arvonta! Kolmella arvalla mukana, Fb:ssa tykkäilen nimelläni Elise H..
    Ja onnea sadasta postauksesta! :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana kivassa arvonnassa!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Kolmella arvalla uutena lukijana mukana :)/ jani.koskinen83@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Peppi
    Osallistun arvalla kivaan arvontaan.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  34. Niin niitä postauksia vain kertyy! Ihanaa on ollut sinun matkaasi seurata jo hetken aikaa, ja todella ihania arvottavia :) Mukana kolmella arvalla, laitan aamulla blogin fb:n puolelle jakoon :) Mukavaa juhannusta! (turkoosejaunelmia at gmail.com)

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana! Olen uusi lukija ja tervetuloa mun blogiini vierailulle.

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukaan arvontaan. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kiva juttu! =)

    Neljällä arvalla mukaan mahtavaan arvontaan!

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kolmella arvalla mukana ihanassa arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. Kahdella mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukana :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Upea paketti! olen mukana yhdellä arvalla hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  43. Yhdellä mukana. Hyvää kesää. :) sonjaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Voi miten ihana arvonta! Yhdellä ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista
  45. Onnea !
    Kahdella arvalla mukana.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  46. Yhdellä mukana.Hyvää kesää
    pelkonen.sari@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Kahdella arvalla mukana. Aurinkoista kesää, vaikka ei nyt siltä näytä!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana
    pipe.hartikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Ollaan yhdellä arvalla mukana! Onnea sadannesta postauksesta ja ihanaa kesän jatkoa! kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Yhdellä mukaan!
    t. Tiina miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  52. Kiva arvonta :) Olen mukana kolmella arvalla, sillä menen nyt heti tykkäämään Facebook-sivustasi :D Aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa.
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  55. Minäkin tahdon mukaan tällä kommentilla!

    Terv. Venskiliini

    (alalouku(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  56. Ihana arvonta! Kolmella mukaan <3

    heiluvassaheinassa (at) gmail. com

    VastaaPoista
  57. 3 onnen arvalla tavoittelemassa pikkasen jälleen sateisen keskikesän piristyspostia :)

    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Hyvä kun muistuttelit, olin ihan unohtanut osallistua :) Eli kahdella mukaan ihanaan arontaan (lukija + fb tykkääjä)!

    VastaaPoista
  59. Ihana arvonta! Yhdellä arvalla mukkaan :)

    emilykq385@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Houkuttavan kokonaisuuden olet kyllä valinnut arvottavaksi. Tulen kahdella mukaan, olen myös fb-tykkääjänä.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  61. Osallistun ihanaan arvontaan yhdellä arvalla!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  62. Yhdellä arvalla mukana! :) Myös minun blogissani on arvonta menossa: http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/2016/07/unelma-arvonta-elamani-paiva-4-vuotta.html

    VastaaPoista