Pakollinen pysähdys

Mainitsin joku aika sitten ohimennen kipeytyneestä jalastani. Kävin kyseisenä sunnuntaina vauhdikkaan 7 km juoksun ja illalla nivunen tuntui aavistuksen kipeältä. Ajattelin aluksi lonkankoukistajan vain jumittavan ja venyttelinkin illalla huolella. Maanantaina jalka tuntui aavistuksen, mutta ei varsinaisesti ollut kipeä. Päätin pienestä tunteesta huolimatta lähteä 14 km pitkikselle. Jo aika alkuvaiheessa tuolloin huomasin, että jalassa ei ole kaikki ihan kunnossa ja pidin vauhdin todella maltillisena. Loppumatkasta nivunen alkoikin sitten kipeytyä sen verran, että alamäet oli pakko laittaa kävelyksi, mutta muutoin hölkkäilin kuitenkin koko matkan kotiin asti.


Onhan toki aiemminkin jalat saattaneet pitkillä lenkeillä hieman kipeytyä, mutta särky ja väsymys on aina mennyt ohi parissa päivässä. Seuraavana aamuna huomasin kuitenkin heti, että nyt ei olekaan kyse tavallisesta lihaskivusta, sillä en pystynyt varaamaan jalan päälle ollenkaan. Vaikka alkuun nivunen oli todella kipeä, kuvittelin silloin oikeasti, että se menisi ohi parissa päivässä lepäilemällä ja viikon kuluttua olisin taas lenkkipolulla. No ei se sitten ihan niin mennyt.

Siitä on nyt jo yli viisi viikkoa. Kinesioteippiä on kulunut monta metriä, on käyty lääkärillä, hierojalla ja fyssarilla. On levätty, syöty särkylääkettä, tehty tylsääkin tylsempiä fyssarijumppia ja välillä käyty varovasti kokeilemassa kestäisikö jalka kuitenkin edes pientä hölkkää. Ei kestä. Diagnoosi on nivelten yliliikkuvuuden ja siitä johtuneen koko elämän kestäneen väärän kävelytekniikan (ja luonnollisesti myös juoksutekniikan) aiheuttama SI-nivelen toimintahäiriö, joka sitten säteilee kipuna tuohon nivuseen ja sisäreiteen. Kävely sujuu päivästä riippuen joko kivuttomasti, lähes kivuttomasti tai nilkuttaen. Mutta jo yhdenkin hölkkäaskeleen tai varomattoman liikkeen tekeminen sattuu ja tuntuu, että jalka lähtee alta.


On varmasti sanomattakin selvää, että tulevana lauantaina en ole lähtöviivalla Turussa. Harmittaa aivan suunnattomasti ja täytyy tunnustaa, että on tässä muutamat itkutkin tullut väännettyä. Joinakin päivinä olen kovasti toiveikas, että kyllä tästä vielä toimiva jalka saadaan, mutta toisina päivinä (kuten tänään) on täysi epätoivo ja epäusko päällä. Täytyy vaan muistaa, että muutama kuukausi lepoa ja kuntoutusta on kuitenkin loppuelämän kannalta lyhyt aika, vaikka juuri nyt se tuntuukin ikuisuudelta.

Ei kommentteja