Blogilla oma osoite!

Hiphei, vihdoin sain toteutettua pitkään harkitsemani jutun, eli ihkaoman blogiosoitteen hankkimisen. Ehkäpä oletkin jo huomannut, että jo muutaman päivän ajan blogini on totellut www.koti-ikava.fi osoitetta. Samalla päivitin myös blogin sähköpostiosoitteen hääblogin aikaisesta pitsimintusta paremmin tätä blogia kuvaavaksi.


Ihanaa, yksi etappi toteutettu blogin "vakavasti otettavuudessa". Vielä kun saisi muutamat pienet ulkoasuviilaukset tehtyä ja bugit blogista korjattua, niin voisin olla hyvinkin tyytyväinen.

Erittäin seikkaperäiset ohjeet blogin osoitteen hankkimiseen ja toimintakuntoon saattamiseen löytyivät tietenkin ihanaisen S:n Beauty of Life -blogista. Ohjeet löydät täältä. Kannattaa myös lukaista postaus verkkotunnusten uusimiseen liittyvistä lakimuutoksista, jota tulevat voimaan tämän vuoden syyskuussa.

Ohjeet oli tehty erittäin helpoksi seurata vaihe vaiheelta ja vaikka yhdet verkkotunnukset on tullutkin aiemmin haettua, niin tässä blogiin liittyvissä jutuissa oli S:n postauksesta kyllä hurjasti hyötyä. Alla vielä muutama itse havaitsemani vinkkiviitonen.

1. Woiman sähköpostivahvistuksessa saattaa kestää tovi, joten malttia tässä vaiheessa. Koko prosessiin siis kannattaa varata aikaa hiukan. Minulla kesti nimipalvelinten tilauksesta lähes vuorokausi ennen kuin tieto pompsahti sähköpostiini ja ehdin jo kuvitella mokanneeni heti alkumetreillä.

2. Kuten S mainitseekin ohjeiden lopuksi, nollautuu omien seurattavien blogien lista blogissa. Itse olin ennakoinut tämän ja copy-pastennut lukulistan linkkeineen omaan sähköpostiini etukäteen. Koska linkkilistallani on paljon muitakin kuin vain bloggerin blogeja ja toisaalta en ihan kaikkia lukulistani blogeja taas halua esille blogiin, oli tämä omalla kohdalla parempi tapa. Sähköpostista sitten klikkailin blogit auki ja lisäsin yksitellen takaisin seurattaviin. Tovi siinä tietenkin vierähti, mutta parempi näin, kuin kadottaa koko seurattavien lista.

3. Tällä hetkellä blogin osoite ei valitettavasti toimi ollenkaan ilman www-etuliitettä. Hetken asiaa tutkiskeltuani löysin Blogin asetuksista tätä varten ruksattavan kohdan.  Asetukset -> Julkaiseminen -> Blogin osoite -> Muokkaa ja ruksi kohtaan Uudelleenohjaa bloginosoite.fi kohteeseen www.bloginosoite.fi. Valitettavasti vaan tämäkään ei tuonut asiaan korjausta. Jos tiedät, miten tuon lyhyemmän osoitteen saisi myös toimimaan, niin olisin vinkistä kovasti kiitollinen. <3

4. Bloglovin´ ja muut blogilistat jatkavat toimintaansa aivan normaalisti, eli postaukset päivittyvät listoille kuten ennenkin. Päivitin oman osoitteeni Blogipolkuun koska sieltä se kätevästi onnistui muokkauspainikkeen kautta. Blogit.fi -palveluun jätin muutospyynnön ja Bloglovin' on mielestäni sen verran hankalakäyttöinen, etten jaksanut edes kovin kauan tutkailla miten osoitteenmuutos siellä mahdollisesti onnistuisi. Nämä muutokset kuitenkin vaikuttavat vain blogin näkyvään osoitteeseen. Kuten sanottua, postaukset päivittyvät listoille, vaikkei muutosta tekisikään.

5 kommenttia

  1. Vastaavia suunnitelmia itselläkin. Kiiton vinkeistä ja linkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oli linkeistä apua. Beauty of life-blogin ohjeet on kyllä tosi hyvät!

      Poista
  2. Yes! Kiva, että ohjeistani oli apua jälleen kerran! Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos!
      Mahtavat ohjeet, olisi ollut todellakin useamman mutkan takana ilman sinua! <3

      Poista
  3. Iso kiitos tästä postauksesta, pitää joku ei niin kaunis päivä lähteä työstämään itsekin aihetta :)

    VastaaPoista