Mietteitä eteisestä

Jostain syystä sisustukselliset päähänpistoni ovat viime aikoina keskittyneet pitkälti eteiseen. Muutamia ajatuksia on muihinkin huoneisiin, mutta suurimmat pään sisäiset sisustusmyllerrykset käydään tällä hetkellä eteisessä. Ja onhan eteinen se huone, jonka vieraat näkevät ensimmäiseksi ja joka antaa ensikuvan koko kodista, joten eikö olisikin tavallaan luontevaa, että se myös sisustetaan ensimmäisenä "valmiiksi". (Jos sanaa valmis nyt voi sisustuksen yhteydessä koskaan käyttää.)



Joku aika sitten postasinkin eteisen muutossuunnitelmista ja pari pientä juttua silloisista suunnitelmista eteiseen onkin jo eksynyt. Uusi tuoli löytyi parisen viikkoa sitten kirppikseltä, varjossakin hyvin viihtyvän palmuvehkan hankin ruokakauppareissulla eteisen kaunistajaksi ja myös hauskat seinäkoukut odottavat jo seinään kiinnittämistään.


Canonilta lainassa oleva laajakulmaobjektiivi joutui tosikoetukselle piskuisessa eteisessämme. Melko hyvin se tässä kapeassakin tilassa tehtävästään suoriutui, vaikka eteiseen asti luonnonvaloa ei juuri ylläkään.

Listasin kaikki eteiseen liittyvät suunnitelmani ihan paperille ja jo niistä lukeutui aika pitkä lista tehtäviä. Viikonlopun aikana ajatteltiinkin ryhtyä hommiin ja saada mahdollisimman monta asiaa taas eteenpäin. Ovien irrotustakin saattaa olla luvassa jo piakkoin. Kunhan projektia saadaan taas jollekin mallille, niin nämä kuvat toimivatkin hyvinä ennen-kuvina. Toivotaan siis, että saan visioni toteutettua.


11 kommenttia

  1. Teillä on kyllä kaunis eteinen. Kiva olis astua ovesta sisään. Tuo lattia on nin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eteisen lattia on melkeinpä oma suosikkini meidän kodista. :)

      Poista
  2. Kaunis eteinen ja on totta että eteisen vierast ensiksi näkevät, eli kyllä se on hyvä olla kunnossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Meillä tuo ensinäkymä eteiseen tullessa on hiukan tylsä vielä, mutta toivotaan, että sille saadaan tehtyä jotakin piakkoin.

      Poista
  3. Mä en kestä, kun teidän eteinen on niin kaunis! Ja toi lattia <3

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Moi Medar! Mahtavaa kun löysit blogini ja tervetuloa seuraamaan meidän arkea!

      Poista
  5. Voi kun mun mielestä teidän eteinen on jo ihan täydellisen valmis :D Mua aina harmittaa tuo meidän eteinen, se kun on nyt vielä mitä on, lasten ja koirien kanssa se ei todellakaan näytä siltä kuin toivoisin sen näyttävän, mutta ehkä vielä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Näistä kuvista on tosin kätevästi rajattu tuo ongelmakohta, eli nuo kaksi harmaata väliovea, joiden maali on ihan repaleinen ja kulunut. Ovien lisäksi mitään suuria muutoksia ei ole tulossa, vaan kaikenlaista pikkufiksailua.

      Poista
  6. Niin ihana! Piti heti pinnailla talteen, tästä voisi hyvin ottaa inspistä tulevaan omaan eteiseenkin! Ihastuin erityisesti tuosta laattavalinnasta, itselläni on ongelmia tehdä rohkeita ratkaisuja ja ihailen sitä kykyä muilla...:)

    VastaaPoista