Hiljaa hyvä tulee

Viikko vierähti taas kuin siivillä. Aamulla totesimme töihin lähtiessämme lähes yhdestä suusta, että miten voi taas olla perjantai. :)

Olen viettänyt tällä viikolla illat kaappeja tonkien ja tavarapinojen keskellä istuen. Pohtinut mikä tuottaa iloa ja mikä saa lähteä. Olen päässyt KonMari-karsinnassa viimeiseen kategoriaan, eli muistoesineisiin. En kiinny tavaraan ja itse esineiden karsiminen ei ole vaikeaa, mutta en pysty hillitsemään itseäni vanhojen päiväkirjojen, valokuvien ja kirjeiden keskellä, vaan jokainen on pakko lukea ja katsoa läpi vielä kertaalleen, vaikka luopumispäätös olisikin jo tehty. Juuri siksi tämä kategoria on ollut hidas ja vaikka kuvittelin, että saisin sen tehtyä parissa illassa, on homma vieläkin pahasti kesken.






Koen tämän projektin nyt siinä määrin tärkeäksi, että haluan viedä sen päätökseen mahdollisimman tehokkaasti. Jotenkin tuntuu, etten saa mielenrauhaa ennen kuin tämä on vihdoin tehty ja sitten on aika siirtyä eteenpäin ja antaa uusille jutuille tilaa. Siksipä on ollut hiljaista viime päivinä niin blogin puolella, lenkkipolulla, kuin ystävien yhteydenpidossakin. Vanhoja päiväkirjoja ja kirjeitä lukiessani olen kuitenkin oppinut itsestäni paljon ja yllättäviäkin asioita on noussut pintaan omasta itsestäni ja käyttäytymismalleistani. Kokonaisvaltainen prosessi tämä KonMari siis.

Aurinkoista ja energistä viikonloppua!
Illemmalla tulossa postausta vielä meidän viime viikonlopun minireissusta hotelliarviointeineen. Ollaan kuulolla!

4 kommenttia

  1. Mullakin on nyt KonMarin lukeminen menossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on innoittava kirja! Me saatiin projekti päätökseen tänään. Yksi kassillinen poistoja vielä odottaa makkarin nurkassa. Ihanaa, kun on siistiä ja tilaa kaikelle. Silti en usko, että prosessi oli vielä tässä. Kodin ja tavaroiden jälkeen se jatkuu omassa päässä varmasti vielä jonkin aikaa.

      Poista
  2. Mä olen kirjan lukenut, mutta aloittamisen tuskan kanssa tässä taistelen, tuntuu vaan, ettei koskaan ole riittävästi aikaa... Vaikka kun näitä kokemuksia lukee niin pakkohan se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Jos ajan kanssa on ongelmia, niin kannattaa aloittaa pienissä erissä. Tänään sukat, huomenna huivit jne. Jossain vaiheessa projektia alkaa helpottaa ja sitten aikaa saakin yllättäen lisää, kun esimerkiksi siivoaminen sujuu nopeammin.

      Poista