Höyhentaulu itse piirtäen

Heippa ja hauskaa helmikuuta! Niin se vaan vaihtui kuukausi taas seuraavaan ja viikonloppukin hurahti ohi melkein huomaamatta taas kerran. Muistan lapsena ihmetelleeni, kuinka vanhat aikuiset ihmiset sanoivat, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu. Silloin väitettä en ihan purematta niellyt, mutta kyllä se vaan on ihan totta!




Mitäs täällä sitten viikonloppu puuhailtiin? Sisustusjutut ja blogimaailma jäivät vähän taka-alalle, mutta pääsin kuin pääsinkin jopa pari kertaa lenkille, käytiin kyläilemässä ja siirryttiin myös vihdoin tälle vuosituhannelle ja kirjauduimme Netflixiin. Sieltä on nyt pari iltaa tuijoteltu Downton Abbeyta.

Erilaiset höyhen- ja sulka-aiheet on olleet sisustuksessa ja vaatetuksessa jo jonkin aikaa pinnalla. Höyhenaiheisia printtejä ja julisteita on näkynyt monissa sisustuskuvissa ja ne onkin mielestäni aiheeltaan aika kivoja. Tykkään kovasti höyhenten kevyestä ja kuultavasta ulkomuodosta.

Ajattelin kokeilla, onnistuisiko vastaavan taulun tekeminen itse piirtämällä. Päätin tehdä vaakasuuntaisen piirustuksen, koska lisäilen sen jossain vaiheessa kollaasiseinälle, joten aiheeksi valikoitui kolme erilaista höyhentä tai sulkaa. (Mikähän se näiden oleellinen ero on? Höyhen kuulostaa kauniimmalta, kevyemmältä, joten tykkään käyttää sitä.) Yhtä hyvin voisi tehdä vain yhden suuren höyhenen ja laittaa kehykset pystysuuntaan.


Nyt työ nököttää vielä keittiön pöydällä. Ehkä sitten ensi viikonlopun projekteja tuo taulukollaasin laajennus taas. Tai jos ei vielä ensi viikonloppuna, niin tuleehan niitä seuraavia.

Höyhenenkevyttä tiistai-iltaa!

8 kommenttia

  1. Hieno taulu! Voi kun osaisinkin tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kokeilla, höyhenet on helppoja piirrettäviä, kun ei ole niin justiinsa. :)

      Poista
  2. Kiva idea! Ja onnistuit hienosti.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! En kyllä pidä itseäni kovinkaan hyvänä piirtäjänä, mutta kiva kuulla kehuja! :)

      Poista
  4. Sinäpä hienon rustasit! Meillä tais olla samanmoiset mietteet viikonloppuna , mäkin piirsin höyhenen tauluseinälle! Siitä tosin tuli hieman, öh, taiteellisempi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja taiteellisuus on just hyvä juttu! :D

      Poista