Remppa alkoi!

Nyt on uuden kodin avaimet taskussa ja remonttia päästy aloittelemaan. Viikko on asunnossa touhuttu ja olen oikeastaan hyvin positiivisesti yllättynyt siitä, miten sutjakkaasti kaikki on tähän mennessä sujunut. Itse pääsemme viikolla vasta sen verran myöhään töistä, ettei iltasella kovin paljoa enää ehdi ja tohdi tehdä, mutta viikonloppuna olimme varsin tehokkaita ja isäni on käynyt muutamana päivänä remonttityömaalla - omien sanojensa mukaan- "riehumassa".


Mitäs sitten on saatu aikaan? No, lähes kaikki mitä on irti lähtenyt, on purettu pois. Seinät ovat ah, niin trendikkäällä rouhealla betonipinnalla, muovimattojen toinen kerros on viety pois ja keittiö on purettu pois kokonaan. Yksi oviaukko on puhkaistu ja toinen laitettu umpeen, oviaukkojen kaaret on suoristettu, verholaudat irrotettu ja seinien tasoitusta aloiteltu.


Nyt meillä on ikään kuin puhdas kangas, jolle voimme aloittaa ihan oman kodin rakentamisen. Lattiamateriaalit kävimme jo tilaamassa ja maalipöntöt ja -sudit odottavat maalaajaansa.

0

Budapest. Osa 4: Kylpylätunnelmaa Széchenyin tapaan ja kotiin lähtö

Kylläpäs tätä postausta on pantattu ja pihdattu jo pidemmän aikaa. Voihan nolostus. Uuttakin reissukirjoitusta on jo tekeillä, joten pistetääs keväisen Budapestin matkamme päätöspäivä etteriin.

Voit lukea matkakertomuksen aiemmat osat täältä (Osa 1)täältä (Osa 2) ja täältä (Osa 3).

Viimeiseksi matkapäiväksemme oli povattu hieman viileämpää ja sateisempaa keliä, mutta tämä sopi meille mainiosti, sillä aamiaisen ja huoneiden luovutuksen jälkeen päätimme suunnata kylpylään lillumaan ja rentoutumaan matkan rasituksista. Ostimme liput Széchenyin kylpylään jo hotellin respasta, jossa sen sai samaan hintaan kuin kylpylän lipunmyynnistä, mutta ilman jonotuksia. Jätimme matkalaukut hotellin säilytykseen ja kävimme ostamassa kenkäkaupasta rantasandaalit uima-altaita varten hurjaan puolentoista euron hintaan kenkäparilta.

Széchenyin palatsimainen kylpylärakennus
Kylpylään pääsi kätevästi bussilla Keletin rautatieasemalta. Vaihdoimme hotellin respasta saamamme maksukuitit rannekellon näköisiin avaimiin ja suuntasimme muutaman mutkan ja kyselyn jälkeen portaat alas vuokraamaan pyyhkeitä. (Myöhemmin kuulin, että jos kylpemään saapuu myöhään iltapäivällä voivat vuokrapyyhkeet olla loppu, jolloin kannattaa varautua omalla pyyhkeellä. Aamulla pyyhkeitä oli kuitenkin vielä runsain mitoin.) Olimme maksaneet lippujen yhteydessä pienistä pukukopeista (toinen vaihtoehto olisivat olleet pukuhuoneet pienillä lokeroilla), mutta jostain syystä tämä maksu ei ollut kirjautunut rannekelloihimme. Tätä asiaa sitten taisi lopulta selvitellä kolme-neljä henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä ja lopulta pääsimme pahoittelujen kera pukukoppeihimme vaihtamaan uikkarit.

Kylpylän rannekellomuotia
Kylpylä oli sokkeloinen, ohjetaulut olivat useimmiten pelkästään unkariksi ja meillä ei ollut alkuun hajuakaan mitä seuraavassa altaassa tai huoneessa olisi tarkoitus tehdä. Muiden toimia seuraten huomasimme kuitenkin pian, että kylpylässä oli rento tunnelma ilman kovinkaan kummoisia sääntöjä tai muodollisuuksia. Kokeilemalla erilaisia altaita löytyivätkin pian ne omat suosikit. Hygienia ei ollut suomalaisten uimahallien tai kylpylöiden tasolla, vaan altaissa viihtyivät rouvat täydessä meikissä, hiukset laitettuna ja kultaketjut kauloissaan, joten tuskin siinä oli juuri kummemmin suihkuteltu ja peseydytty ennen altaalle tuloa (ja tätyy sanoa, että niitä suihkujakin sai hieman haeskella). No, tämän seikan kun päättäväisesti sulki mielestään, pystyi kuumien lähteiden lämmittämässä mineraalipitoisessa vedessä lillumisesta nauttimaan ja kokemus oli kaiken kaikkiaan hyvin reuntouttava. Altaiden lisäksi kylpylässä oli useita erilaisia saunoja ja höyryhuoneita. Se suomalaisille äkkiseltään tutuin, szauna, oli 90-asteinen, paahtavan kuuma ja kuiva huone, jossa ei juuri minuuttia-kahta kauempaa kyennyt olemaan, joten meille tuttua saunaa se ei kyllä korvannut. Muut lämpöhuoneet olivatkin sitten lempeämmän lämpöisiä, erilaisia aromeilla (joista kaikki eivät kyllä olleet niin kovin hyvän tuoksuisia), höyryillä ja värivaloilla varustettuja.

Suosikkejamme olivat ulkoaltaat, joiden vesi höyrysi pienessä tihkusateessa ja joissa unkarilaiset herrasmiehet viettivät aikaansa shakkia pelaten.

Kylpylän ulkoaltaissa tarkeni vaikka sää olikin sateinen
Pois lähtiessämme kylpylän aula oli hiljentynyt
Kylpylältä suuntasimme metrolla takaisin keskustan suuntaan ja menimme vielä muutamaksi tunniksi läheiseenArena Plaza kauppakeskukseen syömään ja kiertelemään sekä kuluttamaan aikaa ja viimeisiä forinttejamme. Haimme matkalaukut hotellilta ja suuntasimme lentokentälle metrolla ja bussilla matkakorttiemme ollessa vielä voimassa. Sitten olikin aika ottaa iltalento kotiin ja alkaa suunnittella seuraavaa matkaa.

Arena Plazan kauppakeskuksesta löytyivät kaikki suuret ketjuliikkeet
Iltalennolla kotiin
1

Keittiösuunnitelmia

Uutta kotia etsiessämme minulle oli melko selvää, että tuskin löydämme valmiiksi remontoitua asuntoa, jossa kaikki olisi juuri niin oman maun mukaista, ettei uutta remppaa tarvitsisi tehdä. Siksipä keskityimmekin lähinnä sellaisiin asuntoihin, jotka hellää remonttikättä selkeästi kaipasivat. Vaikka remppaaminen onkin raskasta ja aikaavievää, on se myös jännittävää ja palkitsevaa. En malttaisikaan odottaa sitä, että viimein pääsemme muuttamaan suunnitelmia teoiksi ja käymään käsiksi pensseleihin ja teloihin.

Suurin remppauskohde uudessa kodissamme tulee olemaan keittiö. Nykyinen keittiö ei ole mitenkään kovin vanha tai huonokuntoinen, mutta vaaleanpunaisella ja vihreänharmaan sävyillä sisustettu keittiö ei kuitenkaan ihan ole sitä mitä haluamme. Sitä, mistä uuden keittiön tulisimme hankkimaan, ei oikestaan tarvinnut juurikaan miettiä. Ikeaan suuntaamme siis keittiöhankinnoissamme.


Täällä on selattu kaappien, kodinkoneiden ja työtasojen osto-oppaita ja pyöritelty suunnitteluohjelmaa nyt monta päivää ja iltaa. Keittiö on huomattavasti pienempi kuin nykyinen köökkimme, mutta eiköhän huolella suunnittelemalla saada kaikki toiminnot sisällytettyä ja säilytystilaa riittävästi. Ihan ensimmäinen ajatukseni oli purkauttaa keittiön ja olohuoneen välinen seinä pois, jolloin tilasta olisi tullut avarampi ja keittiön pöytä olisi mahtunut tilaan paremmin. Seinä on kuitenkin kantava, joten purkamisesta olisi tullut turhan hankala ja kallis prosessi ja päätimme sen parin viikon pähkäilyn jälkeen unohtaa.

Vaikka tila on pieni, keittiön ikkunasta tulvii valoa ja lisäksi pääsääntöisesti valkoisella sisustuksella uskomme saavamme pienestä tilasta avaramman tuntuisen.

Ikean keittiöviikotkin alkavat kuin tilauksesta ja tarkoitus olisi muutaman viikon sisällä käydä uusi keittiö tilaamassa. Siihen asti on siis vielä aikaa vääntää ja kääntää. Kaapistojen lisäksi kun on niin paljon muutakin päätettävää: kodinkoneet, lattiat, seinät, välitila, valaistus, tiskiallas, hana... Näin ensimmäistä remonttia suunnitellessa alkaa vaihtoehtojen paljous pyörryttää. Onneksi on budjetti, joka sentään hieman rajaa vaihtoehtoja. :D
Nyt saa laittaa kaikki hyväksi koetut keittiöremppavinkit jakoon! Tai jos sinulla on kokemuksia Ikea-keittiön hankkimisesta ja kasaamisesta, niin kuulen tarinoita mielelläni.

Kaikki postauksen kuvat: Ikea.fi
0