Budapest. Osa 2: Lasten rautatie ja Budan kukkulat

Voit lukea matkakertomuksen 1. osan täältä.

Toisesta varsinaisesta matkapäivästämme povattiin säätiedotuksen mukaan erityisen kuumaa. Me päätimme suunnata pois kaupungin helteestä pienelle retkelle Budan kukkuloille.


Kävelimme aamiaisen jälkeen Keletin asemalle ja ostimme molemmille kolme päivän matkaliput aseman lipunmyynnistä. Otimme punaisen linjan metron Széll Kálmán Terille, josta jatkoimme raitiovaunulla 59 Scént Janos Korháziin (tämä väli oli melko lyhyt, olisi periaatteessa mennyt ihan kävellenkin). Széll Kálmán terilllä oli käynnissä isot tietyömaat, joten hetki meni seikkaillessa ja oikeaa ratikkapysäkkiä etsiessä. Scént Janosilta jatkoimme matkaa hammasratasjunalla, johon kelpasi sama matkalippu kuin metroon, busseihin ja raitiovaunuihinkin. Pysäkillä odotellessamme ensimmäinen hammasratasjuna vaan kiihdytti pysäkin ohi, mutta seuraava tuli jo melko pian ja otti meidät kyytiimme. Matka kohti jyrkähköä vuorenrinnettä ylospäin alkoi. Matka meni melko nopeasti metsän keskellä. Silloin tällöin puiden lomasta pilkahteli niin hylättyjä vanhoja taloja, kuin uusia ja komeitakin. Välillä saimme myös nähdä vilauksen näkymästä alas kaupunkiin, vaikka mikään varsinainen maisemareitti ei hammasratasjuna ollutkaan. Jäimme pois pääteasemalla. Aseman vieressä oli puistoja ja leikkikenttiä, joissa näytti olevan paljon lapsia ja ilmeisesti luokkaretkeläisiä leikkimässä ja aikaa viettämässä. Hammasratasjunan pääteasemalta oli lyhyt kävelymatka lasten rautatien alkuasemalle,Gyermekvasút.


Asemalta ostimme liput junaan. Lasten rautatiellä työskentelevät nimensä mukaisesti lapset, joten lipunmyyjäkin oli arviolta kymmenkesäinen tyttö, joka ei tokikaan osannut englantia. Kartasta näyttämällä saimme kuitenkin ostettua liput junaan ja pääsimmekin melkein heti nousemaan asemalla odottelevaan vaunuun. Päivä oli kaunis ja lämmin, joten vaunun ikkunoiden peitteenä olevat pressut oli nostettu ylös ja saimme matkustaa avovaunussa. Lipunmyyjän lisäksi myös lippujen tarkastajat, sekä merkinantajat ja kuuluttajat olivat lapsia, mutta veturinkuljettajana toimi aikuinen.


Juna kulki kauniin lehtimetsän keskellä välillä asemille pysähdellen. Aina välillä saimme nähdä vilauksen huikeista maisemista, mutta suurimmaksi osaksi matka oli todellakin vain metsää. Ilmeisesti jos olisimme matkustaneet koko reitin päästä päähän, olisivat maisemat loppumatkasta olleet komeammat, mutta päätimme hypätä pois János Hegyn pysäkillä, sillä loppumatkaksi meillä oli muita suunnitelmia.


Pysäkiltä alkoi lyhyehkö patikkamatka ylöspäin. Reitti oli helppokulkuista, mutta kuuma ilma ja jatkuva ylöspäin nouseminen vaativat silti veronsa ja tasanteelle päästyämme kävimme hakemassa voimaruuaksi jäätelöt pienestä kioskikahvilasta.


Ja matkahan jatkui tästä edelleen vielä ylöspäin! Nyt pääsimme kipuamaan päällystettyä tietä edelleen kohti kukkulan huippua ja Erzsébet-kilátoa, eli keisarinna Sissin mukaan nimettyä näköalatornia. Torni itsessään ei ollut kovinkaan korkea, mutta sijainti Budapestin korkeimman kukkulan päällä tarjoaa kerrassaan mahtavat näkymät joka suuntaan.


Saatuamme näkymistä tältä erää tarpeeksemme laskeuduimme takaisin kohti kahvilarakennusta ja ostimme lipunmyynnistä liput Libegö'n eli tuolihissiin. Hiukan pelkäsin etukäteen miten mahtaisi tuolihississä käydä, sillä matkaseuralaiseni varsinkin kärsii korkeanpaikan kammosta, mutta hissin tasainen kulku, loppumaton lintujen laulu ja jälleen kerran hengastyttävät maisemat riittivät pitämään paniikin poissa. Hissimatka alaspäin kesti noin viitisentoista minuuttia välillä puiden latvoja viistäen ja lähes talojen kattoja ja parvekkeita koskettaen.


Alas päästyämme jatkoimme täyteen ahdetulla bussilla takaisin Széll Kálmán térin metroasemalle ja siitä Pestin puolelle. Lounastimme Rubensissa, johon edellisenä iltana olimme turhaan pyrkineet illalliselle ja maittavan pastalounaan jälkeen suuntasimme takaisin hotellille lepäämään.


Pitkähköjen päivänokosten jälkeen olikin aika valmistautua taas, kuinka ollakaan, ruokailuun. Olimme aamulla pyytäneet hotellin respaa varaamaan meille pöydän kehutusta Olimpia-ravintolasta, joka sijaitsi aivan hotellin nurkilla. Eilisillasta viisastuneina ajattelimme, että pöytävaraus lienee paikallaan, sillä ravintolaa oli kehuttu todella suosituksi. Yllätykseksemme kuitenkin olimme pitkään ravintolassa aivan kahden ja koko illan aikana ei meidän lisäksemme pöydissä istunut kuin yksi toinen pariskunta. Tarjoilija mainitsikin, että ilta on kumman hiljainen, mutta eipä se ruokahaluamme yhtään vähentänyt. Ja saimmepa ainakin henkilökohtaista palvelua.

Ravintola oli siitä, erikoinen, että siellä ei ollut ruokalistaa ollenkaan, vaan liitutaululle oli kirjoitettu suurpiirteisesti (ja tietenkin vain unkariksi) päivän raaka-aineet. Tarjoilija ne sieltä meille luetteli, kysäisi onko allergioita ja haluammeko nauttia neljän, viiden, kuuden vai kenties seitsemän lajin illallisen. Valitsimme viisi ruokalajia, joka keittiön tervehdyksineen ja muine ylimääräisine annoksineen taisi lopulta paisua kahdeksaksi erilaiseksi suuremmaksi tai pienemmäksi annokseksi.


Ruuat olivat pääasiassa todella maukkaita ja herkullisia, ja oli jännittävää odotella mitä seuraavassa eteemme kannettavassa lautasellisessa olisikaan. Tarjolla oli ainakin jänistä, vasikkaa, parsaa ja katkarapuja sekä hanhenmaksaa. Erityisesti mieleen jäi myös amuse-bouchen kanssa tarjoiltu pieni kukkanuppu, szechuan button, jonka tarjoilija opasti pureskelemaan ennen syömistä. Se kuulemma avaisi makuaistin. Tunne suussa olikin sanoinkuvaamattoman jännittävä muutaman puraisun jälkeen. Koko suuta kihelmöi ja sylkeä erittyi todella paljon ja toden totta ruoka sen jälkeen maistui ikään kuin voimakkaammalta ainakin hetken. Ihan hauska kokemus. Viiden ruokalajin menu maksoi henkeä kohti ruokajuomineen ja tarjoilupalkkioineen kolmisenkymppiä, eli Budapestin mittakaavalla ravintola oli kalliihko, mutta mielestäni ruokaelämys oli sen arvoinen. Ainoa annos, josta kumpikaan emme juuri pitäneet, oli parsa katkaravuilla. Mikä sekin olisi ollut ilman kummallisen makuista, vahvaa miso-tahnaa, varmasti aivan herkullista.



Ihanan illallisen jälkeen kävimme vielä kävelemässä keskustassa ja ihailemassa jälleen kaupungin iltavalaistusta.

2 kommenttia

  1. En tiedä luetko enää näitä kommentteja, mutta onpa hauska sattuma, että minäkin aloitin blogini pitämisen reissukertomuksella Budapestista, samoja seutuja on koluttu ja lasten rautatiellä matkustettu. Nämä molemmat matkakertomuksesi saivat haikailemaan sinne takaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulee näihin vanhoihinkin postauksiin kommentteja. :) Siirtelin näitä matkakertomuksia vanhan blogin puolelta tänne talteen. Budapest oli kyllä metka paikka ja lasten rautatie ja köysirata aika kivoja elämyksiä.
      Pitääkin käydä vilkaisemassa sinun juttuja Budapestista. :)

      Poista