Äidin kasvimaalla, raparperin alla

Lapsuudenkodissani on suuri ja kaunis pihapiiri. Olen ollut onnekas, sillä meitä on lapsena hemmoteltu suurella nurmikkokentällä, jossa on voinut pelata pallopelejä, heittää kärrynpyöriä tai vaikka järjestää sirkusesityksen. Aivan pihan vieritse virtaa myös joki, jossa on pääsyt uimaan kesällä ja talvella pihalta on rakennettu pitkä pulkkamäki joen jäälle saakka. Joskus pihatie oli myös niin jäässä, että siinä pääsi luistelemaan. Kesällä marjapuskista sai syödä herukoita ja mansikkamaalta nauttia suuria punaisia mollukoita.

Piha on ihana mielestäni nykyäänkin. Erilainen se on toki kuin lapsuudessa, mutta edelleen aivan yhtä mieluinen. Nämä kuvat napsin juhannusaattona, sateen jälkeisenä aurinkoisena hetkenä.

0

Budapest. Osa 2: Lasten rautatie ja Budan kukkulat

Voit lukea matkakertomuksen 1. osan täältä.

Toisesta varsinaisesta matkapäivästämme povattiin säätiedotuksen mukaan erityisen kuumaa. Me päätimme suunnata pois kaupungin helteestä pienelle retkelle Budan kukkuloille.


Kävelimme aamiaisen jälkeen Keletin asemalle ja ostimme molemmille kolme päivän matkaliput aseman lipunmyynnistä. Otimme punaisen linjan metron Széll Kálmán Terille, josta jatkoimme raitiovaunulla 59 Scént Janos Korháziin (tämä väli oli melko lyhyt, olisi periaatteessa mennyt ihan kävellenkin). Széll Kálmán terilllä oli käynnissä isot tietyömaat, joten hetki meni seikkaillessa ja oikeaa ratikkapysäkkiä etsiessä. Scént Janosilta jatkoimme matkaa hammasratasjunalla, johon kelpasi sama matkalippu kuin metroon, busseihin ja raitiovaunuihinkin. Pysäkillä odotellessamme ensimmäinen hammasratasjuna vaan kiihdytti pysäkin ohi, mutta seuraava tuli jo melko pian ja otti meidät kyytiimme. Matka kohti jyrkähköä vuorenrinnettä ylospäin alkoi. Matka meni melko nopeasti metsän keskellä. Silloin tällöin puiden lomasta pilkahteli niin hylättyjä vanhoja taloja, kuin uusia ja komeitakin. Välillä saimme myös nähdä vilauksen näkymästä alas kaupunkiin, vaikka mikään varsinainen maisemareitti ei hammasratasjuna ollutkaan. Jäimme pois pääteasemalla. Aseman vieressä oli puistoja ja leikkikenttiä, joissa näytti olevan paljon lapsia ja ilmeisesti luokkaretkeläisiä leikkimässä ja aikaa viettämässä. Hammasratasjunan pääteasemalta oli lyhyt kävelymatka lasten rautatien alkuasemalle,Gyermekvasút.


Asemalta ostimme liput junaan. Lasten rautatiellä työskentelevät nimensä mukaisesti lapset, joten lipunmyyjäkin oli arviolta kymmenkesäinen tyttö, joka ei tokikaan osannut englantia. Kartasta näyttämällä saimme kuitenkin ostettua liput junaan ja pääsimmekin melkein heti nousemaan asemalla odottelevaan vaunuun. Päivä oli kaunis ja lämmin, joten vaunun ikkunoiden peitteenä olevat pressut oli nostettu ylös ja saimme matkustaa avovaunussa. Lipunmyyjän lisäksi myös lippujen tarkastajat, sekä merkinantajat ja kuuluttajat olivat lapsia, mutta veturinkuljettajana toimi aikuinen.


Juna kulki kauniin lehtimetsän keskellä välillä asemille pysähdellen. Aina välillä saimme nähdä vilauksen huikeista maisemista, mutta suurimmaksi osaksi matka oli todellakin vain metsää. Ilmeisesti jos olisimme matkustaneet koko reitin päästä päähän, olisivat maisemat loppumatkasta olleet komeammat, mutta päätimme hypätä pois János Hegyn pysäkillä, sillä loppumatkaksi meillä oli muita suunnitelmia.


Pysäkiltä alkoi lyhyehkö patikkamatka ylöspäin. Reitti oli helppokulkuista, mutta kuuma ilma ja jatkuva ylöspäin nouseminen vaativat silti veronsa ja tasanteelle päästyämme kävimme hakemassa voimaruuaksi jäätelöt pienestä kioskikahvilasta.


Ja matkahan jatkui tästä edelleen vielä ylöspäin! Nyt pääsimme kipuamaan päällystettyä tietä edelleen kohti kukkulan huippua ja Erzsébet-kilátoa, eli keisarinna Sissin mukaan nimettyä näköalatornia. Torni itsessään ei ollut kovinkaan korkea, mutta sijainti Budapestin korkeimman kukkulan päällä tarjoaa kerrassaan mahtavat näkymät joka suuntaan.


Saatuamme näkymistä tältä erää tarpeeksemme laskeuduimme takaisin kohti kahvilarakennusta ja ostimme lipunmyynnistä liput Libegö'n eli tuolihissiin. Hiukan pelkäsin etukäteen miten mahtaisi tuolihississä käydä, sillä matkaseuralaiseni varsinkin kärsii korkeanpaikan kammosta, mutta hissin tasainen kulku, loppumaton lintujen laulu ja jälleen kerran hengastyttävät maisemat riittivät pitämään paniikin poissa. Hissimatka alaspäin kesti noin viitisentoista minuuttia välillä puiden latvoja viistäen ja lähes talojen kattoja ja parvekkeita koskettaen.


Alas päästyämme jatkoimme täyteen ahdetulla bussilla takaisin Széll Kálmán térin metroasemalle ja siitä Pestin puolelle. Lounastimme Rubensissa, johon edellisenä iltana olimme turhaan pyrkineet illalliselle ja maittavan pastalounaan jälkeen suuntasimme takaisin hotellille lepäämään.


Pitkähköjen päivänokosten jälkeen olikin aika valmistautua taas, kuinka ollakaan, ruokailuun. Olimme aamulla pyytäneet hotellin respaa varaamaan meille pöydän kehutusta Olimpia-ravintolasta, joka sijaitsi aivan hotellin nurkilla. Eilisillasta viisastuneina ajattelimme, että pöytävaraus lienee paikallaan, sillä ravintolaa oli kehuttu todella suosituksi. Yllätykseksemme kuitenkin olimme pitkään ravintolassa aivan kahden ja koko illan aikana ei meidän lisäksemme pöydissä istunut kuin yksi toinen pariskunta. Tarjoilija mainitsikin, että ilta on kumman hiljainen, mutta eipä se ruokahaluamme yhtään vähentänyt. Ja saimmepa ainakin henkilökohtaista palvelua.

Ravintola oli siitä, erikoinen, että siellä ei ollut ruokalistaa ollenkaan, vaan liitutaululle oli kirjoitettu suurpiirteisesti (ja tietenkin vain unkariksi) päivän raaka-aineet. Tarjoilija ne sieltä meille luetteli, kysäisi onko allergioita ja haluammeko nauttia neljän, viiden, kuuden vai kenties seitsemän lajin illallisen. Valitsimme viisi ruokalajia, joka keittiön tervehdyksineen ja muine ylimääräisine annoksineen taisi lopulta paisua kahdeksaksi erilaiseksi suuremmaksi tai pienemmäksi annokseksi.


Ruuat olivat pääasiassa todella maukkaita ja herkullisia, ja oli jännittävää odotella mitä seuraavassa eteemme kannettavassa lautasellisessa olisikaan. Tarjolla oli ainakin jänistä, vasikkaa, parsaa ja katkarapuja sekä hanhenmaksaa. Erityisesti mieleen jäi myös amuse-bouchen kanssa tarjoiltu pieni kukkanuppu, szechuan button, jonka tarjoilija opasti pureskelemaan ennen syömistä. Se kuulemma avaisi makuaistin. Tunne suussa olikin sanoinkuvaamattoman jännittävä muutaman puraisun jälkeen. Koko suuta kihelmöi ja sylkeä erittyi todella paljon ja toden totta ruoka sen jälkeen maistui ikään kuin voimakkaammalta ainakin hetken. Ihan hauska kokemus. Viiden ruokalajin menu maksoi henkeä kohti ruokajuomineen ja tarjoilupalkkioineen kolmisenkymppiä, eli Budapestin mittakaavalla ravintola oli kalliihko, mutta mielestäni ruokaelämys oli sen arvoinen. Ainoa annos, josta kumpikaan emme juuri pitäneet, oli parsa katkaravuilla. Mikä sekin olisi ollut ilman kummallisen makuista, vahvaa miso-tahnaa, varmasti aivan herkullista.



Ihanan illallisen jälkeen kävimme vielä kävelemässä keskustassa ja ihailemassa jälleen kaupungin iltavalaistusta.

2

Budapest. Osa 1: Saapuminen ja nähtävyyksiä.

Ajattelin jakaa tämän meidän reissukertomuksen muutamaan osaan, sillä kuvia ja kerrottavaa riittäisi todella paljon. Olen huomannut itse reissuja suunnitellessani, että tykkään kovasti lukea blogikokemuksia matkakohteista, joten yritän muutaman vinkinkin jakaa jos niistä sattuisi jollekin Budapestin reissua suunnittelevalle olla jotakin hyötyä. Lisäksi matkan tunnelmiin on varmasti itsekin mukava palailla myöhemmin blogin kautta.


Lensimme Norwegianilla ja olimme varanneet edulliset lennot jo tammikuun tarjouksista. Lennot olivat huomattavasti edullisemmat, kun emme viettäneet kohteessa viikonloppua, vaan menolento oli sunnuntai-iltana ja palasimme takaisin torstaina. Lento oli perillä iltayhdeksän maissa ja päätimme mennä hotellille taksille, sillä se oli kaikkein vaivattomin ja nopein tapa. (Takaisinpäin tulimmekin sitten julkisilla ja helppoa sekin tosiaan oli, mutta matkaan sai kulumaan tuplasti yhtä kauan kuin taksilla suhaistessa.)

Lentokentälle oli paljon pimeiden taksien tarjoajia, mutta oikean ja luotettavan taksinkin tilaaminen oli tehty todella helpoksi ja näppäräksi, sillä lattiaan merkitty teippaus johdatti taksintilausluukulle, jonne kerrottiin määräpaikka, siitä sai kuitin tilauksestaan, johon oli merkitty taksin rekisterinumero ja varmuuden vuoksi vielä ystävällinen henkilökunta ohjasi oikealle taksille. Taksimatka kentältä meidän hotellille kesti parikymmentä minuuttia ja maksoi 6800 HUF (n. 23 €).

Hotellimme oli Royal Park Boutique Hotel, joka ei ollut aivan keskustassa, vaan kävellen matkaa oli noin pari-kolme kilometriä. Keletin rautatieasema ja metroasema olivat kuitenkin aivan hotellin lähellä ja metrolla kaupungin haltuun ottaminen olikin helppoa. Olimme hotellilla sen verran myöhään illalla, ettemme arvanneet enää keskustaan lähteä seikkailemaan, vaan kävimme käyskentelemässä Keletin asemalla ja nappasimme pahimpaan nälkään edukkaat pizzat katubaarista.

Valmiina lähtöön! | Hotellihuone saapumisiltana
Keletin rautatieaseman koristeellisuutta
Keletin rautatieasemalla
Seuraavana päivänä päätimme kävellä keskustaan ja tutustua ympäristöön jalkaisin. Kiersimme melkeinpä kaikki "pakolliset" nähtävyydet. Päivä oli todella kuuma (26C) ja tietenkin iltapäivään mennessä jalat olivat jo rakoilla ja poskipäät palaneet. Kunnon turistimeininkiä siis :D Itselläni lisäksi flunssa kurkkukipuineen ja nuhanenineen hiukan verotti jaksamista, mutta kunnon aamiaisen ja juomataukojen (limpparia ja vettä vain!) voimalla sitä jaksoi yllättävän hyvin.

Taloja matkalla hotellilta keskustaan
Kävimme ensimmäiset valokuvat Tonavasta ottamassa Erzsébetin sillalta, josta suuntasimme Vaci utcakävelykadulle. Tähän aikaan aamusta turistikatu oli vielä mukavan hiljainen ja rauhallinen ja moni puoti vasta availi oviaan. Vaikka tarkoitus ei ollut kaikkia muistomerkkejä ja patsaita kiertää, niin halusin toki nähdä kuuluisan pikku prinsessan patsaan. Vastaavan tyylisiä uudehkoja pronssipatsaita on siroteltu Budapestiin melko runsaasti ja erilaisia melko hauskojakin hahmoja putkahteli vastaan siellä täällä.

Näkymä Linnavuorelle Erzsébetin  (Elisabetin) sillalta
Erzsébetin silta
Vaci Utcan värikkäitä liikkeitä
Patsaiden kanssa patsastelua
Pikku prinsessa patsaalta suuntasimme kuuluisalle ja komella ketjusillalle ja ylitimme Tonavan kävellenBudavari Siklolle, eli köysihissille. Hissi oli hauska ja nopea tapa nousta linnavuorelle. Ajelu oli nopeasti ohi, joten kovin paljon köysihississa ei ehdi näköaloista nauttia. Linnavuorella päätimme skipata tarkemman tutustumisen kuninkaanlinnaan ja suuntasimme sitä vastoin upealle Matiaksen kirkolle ja kalastajalinnakkeelle. Matiaksen kirkko oli ulkoapäin komea näky ja ihailimmekin hyvät tovit sen yksityiskohtaisia koristeluja ja näyttävää värikkäistä keramiikkalaatoista koottua kattoa. Sisälle emme kuitenkaan menneet, sillä pidimme 3000HUF:n hintaisi alippuja hieman tyyriinä. Kalastajalinnakkeen funktiota en ihan täysin ymmärtänyt, eikä sillä varsinaisesti sellaista taida ollakaan. Upea näköalapaikka kuitenkin!

Széchenyin ketjusilta on Budapestin vanhin silta, joka tosin on rakennettu sodan jälkeen uudelleen alkuperäisen mallin mukaan
Ketjusiltaa vartioivat leijonat | Näkymää ketjusillalta Budan puolelle
Köysihissin sympaattinen vaunu
Ajelulla köysihissillä
Matiaksen kirkko
Matiaksen kirkon mahtavia yksityiskohtia
Kalastajalinnake
Kukkulalta kävelimme alas ja ehdimme jo pienesti harhaillakin  arvaillessamme lyhyintä reittiä. Tässä vaiheessa nälkä kalvoi jo vatsaa ja rakot jalkoja, mutta suuntasimme vielä Pyhän Tapanin Basilikalle ja sieltä maailmanpyörälle. Minua olisi hieman kiinnostanut nähdä basilikassa säilytyksessä oleva Pyhä Oikea, eli Tapani I:n oikea käsi, joka on Unkarin tärkein pyhäinjäännös. Olisi kirkko varmasti ollut myös muutenkin tutustumisen arvoinen, mutta nälkä ja väsymys veivät tällä kertaa voiton. Matkalla ravintolaa kohti, otimme kuitenkin nopean ajelun vielä maailmanpyörässä. Budapest Eye oli esimerkiksi Lontoon vastaavaan nähden piskuinen, mutta 65 metrin korkeudesta oli kuitenkin hulppeat näkymät kaupungin kattojen ylle.

Pyhän Tapanin kirkko (Szent István-bazilika)
Näkymä maailmanpyörästä Pestin kattojen ylle
Syömään suunnistimme Trofea Grilliin. Rakastamme hyvää ruokaa ja oikeastaan kulinaristiset nautinnot olivatkin yksi matkamme päätarkoituksista. Trofeassa pöydät on katettu toinen toistaan ihanimmilla herkuilla ja lounasaikaan 3700 HUF:lla (n. 12 €) sai syödä ja juoda niin paljon kuin jaksoi. Alku- pää- ja jälkiruokabuffetpöytien lisäksi ravintolassa oli myös barbeque, jossa kokki grillasi valitsemasi lihat ja lisukkeet lautasellesi. Juomaksi sai valita veden, mehujen ja limppareiden lisäksi erilaisia viinejä ja olutta. Masut täynnä olikin hyvä taapertaa hotellihuoneeseen päivänokosille ja keräämään voimia iltaa varten.

Trofea Grillin herkkulautasten äärellä
Tässä vaiheessa tajusin, että mukaani ottamani ballerinat ja tennarit eivät tulisi palvelemaan kunnolla koko reissua ja kävin läheisessä suuressa kenkäkaupassa ostamassa itselleni kunnon terveyssandaalit. Matkan vähäisistä ostoksista tämä oli ehdottomasti paras ratkaisu! Jalat olivat sen verran kipeytyneet päivän kävelystä, että päätimme tehdä illan matkat julkisilla. Tarkoituksemme oli käydä syömässä suositellussa Rubensravintolassa, mutta valitettavasti sinne päästyämme huomasimme, että ilman pöytävarausta oli toivotonta päästä sisään. Pienen pohdintatuokion ja harhailun jälkeen päädyimme kävelykadulle ja syömään perinteiseen turistirysään. Pitihän sitä gulassia tietenkin maistaa Unkarissa käydessään. Keitto olikin oikein maittavaa ja täyttävää. Jälkiruuaksi nautimme vielä liekitetyt palasintat ja kävimme ihailemassa sillalta Budapestin valoja. Tämän jälkeen olikin hyvä palata jo hotellille ja käydä vatsan viereen nukkumaan.

Kävelykadun ravintolan värikkäät lyhdyt
Vaci Utcalla illallisella
Budapestia iltavalaistuksessaan.
Gellert vuoren portaikko.
Onnittelen sinua, joka jaksoit kahlata tämän megapostauksen läpi! Itsellä vierähti useampi tunti tätä kirjoitellessa ja kuvia läpi käydessä. Ja vielä olisi kolme tapahtumantäyteistä matkakertomuspäivää edessä...
0